Tuoss' on meirän pitkät pellot...

Jestas, siteerasin juur Lauri Tähkää. Huh, huamaa et on pää täynnä räkkää, ku moisiin jo alentuu. Mut siis hengisä ollaan, vaikka nokat vuataa. Hauskan lisämausteen tähän kippeilyyn tua tää aika vuadesta, elikkäs elonkorjuun aika. Se aika ku Miäs pyärii sängysä, loikkii tarkkaileen Vip forecan täsmäennusteita ja ressaa. Ressaa niin maan pirusti. Millon on liian märkää, millon aurinkoista. Millon hajjoo puimuri, millon on paska kuivuri. Oli niin tai näin, ni hyvä ei ainaka oo.

Niin, et on siis pirun hauskaa olla kippeenä. Mää ja mukulat. Oma olo on ku haudasta ryämineellä, silmisä sumenee ja kylmä hiki puskee pintaan. Mukulat huutaa yällä ja vinkuu päivällä. Ymmärtäähän sen, ku on kerran kurja olo. Mutku asiaa ei helpota yhtään, et tekis miäli itekki vaan käpertyä nukkumaan ja hukuttaa ittens finrexiniin. On pakko jaksaa, ku ei viittis toistaka ihan hirveesti vaivata. Ja silti vaivaan. Oikeen pistää viluttaan, ku oon niin nuriseva. "Mutku mulla on kurja olla ja mua väsyttää jaja.. Jaa niin, oliks sulla jottain? Jaa puinnit, eksää ny vois huamena?"  Kuin ärsyttävä ossaa eukko olla. Ne puinnit ku pitkälti kuitenki mahdollistaa munki kotiäiteilyn. No, loppusuaralla onneks mennään jo. Sit on hetki aikaa hengähtää, ennen ku on kynnöt ja syyskylvöt ja mitä viälä.

Tää on jo kuudes vuasi ku Miäs pui ihan vaan itteens (ja meitä) varten. Ensimmäiset kaks vuatta oli ilman lapsia. Vaan mää, Miäs ja kissa. Sillon ei paljoo haitannukka et oliks Miäs pellolla vai ei. Mää ku olin ite opiskelemasa ja töisä, tai nautin vaan ku sain olla rauhasa. :) Mut mukuloitten kans se onki sit eri. Pari päivää mennee ihan kivasti, mut sit alkaa tökkiä. Olis niin kiva ku Miäski kerkeis niitä näkkeen, eikä tarttis "yksin" olla päiviä (ja välillä öitäki, ku oikein vennyy tai kuivuri sohlaa). Ja sit taas ärsyttää ku narisen. Aikuinen ihminen, kyl pitäs pärjätä pari viikkoo. Ei se pellolla olo sille Miähellekkä mittään lepolommaa kuitenka oo. 

Eli taas yks asia, mitä joutuu vaan opettelemmaan. Pikku hiljaa täsäki asiasa ne rutiinit hioutuu. Mukuloitten kans vilkutettaan hyvät yät terassilta, jollei nyt satu Miäs ehtiin ennen nukkuaikaa kotio. Leipää on hyvä olla sulana koko ajan, voi sit väkertää Miähelle eväsleivän ku se puimurin hytistä soittaa. Pitkiä pinnoja vaaditaan kaikilta. Onneks ossaan jo olla välittämättä, ku Miäs kuudennen kerran pomppaa keskellä yätä sängystä ylös. Ku "tarvii vaihtaa kaappi", tai jottain muuta, mistä mää en mittään ymmärrä.

Maajussiuden syvin olemus on alkanu Ellastiseenki jo juurtua. Entiset prinsessa-ammattihaaveet on vaihtunu meinaan maanviljelijään; "Isona minusta tulee maanviljelijä. Sitten minä voin ajaa Valtra-raktoria kun isi ajaa puimuria. Puimuria minä en aja, siinä on liian kova ääni. Mutta kun minä ajan raktoria, isi pääsee iltapuurolle ajoissa. Minä aion isona tulla maanviljelijäksi, ettekä te voi estää minua. Oikeesti äiti."  Tämä selvä. Mut kehotan harkitteen. Ainaki siihen asti, ku isi on saanu paskan kuivurin vaihdettua toimivaan ratkasuun. :)

Siinä niitä pitkiä peltoja o.

Ohraa kaatuu...

... Ja Pikku-H tarkkailee tyän laatua
olkkarin ikkunasta.

Miähekäs puimamiäs. Ehtii se sentään välillä
lapsiaki hoitaan. Ainaki sillon ku sattaa. <3