Lumiani, Lumiani...

Miksi minut hylkäsit? On ihan äärettömän miältä ylentävvää ku on noin sata ja yks asiaa, mitkä pitäs hoitaa puhelimitse. Koska kaikki kivat viralliset laitokset on niinki hauskoihin aikoihin ku 9-11 auki, on pakko siirtyä puhelinasiointiin. Lisäks kaikkien mukavien ajanvarauksien, -peruutuksien, kyselytuntien ym. ym. ollesa aina vaan kukonlaulun aikaan sen tunnin ajan auki, on oltava skarppina luuri kourasa.

Noh mää poikkeuksellisesti olin, vaikka mukulatki nukku viälä. Huamasin et kas akku onki yän aikana loppunu, en ollu siihen varotusplinkutukseen vaan havahtunu, et olisin voinu laturiin tökätä. Puhelin viättiki sit yli kaks tuntia laturisa, kuitenka latautumatta tai tekemättä yhtään mittään muutaka. Ei auta eri laturi, eri pistorasia, käynnistysnapin maaninen painaminen pohjasa. Ei mikkään.

Kiukustunneena auto alle, tai olisin ottanu jollei mukuloita olis huvittanu vetkuttaa. Siis yli pualen tunnin väittely esikoisen kans aiheesta "Miksen minä voi mennä ballerinamekossa ulos, ei minua haittaa että on kylmä. En varmasti pue housuja, pipoa, lapasia...". Ja sammaan aikaan kuapus kätkee parhaans mukkaan jokaikisen lapasen ja muun mahdollisen vaatekappaleen. Mut lopulta auto alle ja lähimpään Giganttiin. Gigantin setä totes et ei voi mittään, hualtoon vaan. Jos joutuu ulkomaille lähettään, voi mennä kolmeki viikkoo reissusa. Ku kyselin et mitäs nyt ku ei oo puhelinta ja SIM-korttika ei käy mun vanhaan puhelimmeen, sain vastauksen et osta adapteri. Ei se kallis ollu, mut ärsyttää silti. Ja vihdoin viimein ku sain jollainlailla toimivan puhelimen kouraani, oliki kello jo niin paljo et kaikki puhelinajat oli jo ohi ja loputki virastot kii. "Olkaa hyvä ja yrittäkää huomenna uudelleen. Olemme avoinna 9-11."  Mrrr ja Grrr.

Varapuhelin; osittainen kosketusnäyttö, mikä ei kuitenka reagoi
niihin kosketuksiin/näppäilyihin. Siis hirrrrveen kiva ja kätevä! 

Kohta Ellastinen kerhoon ja Pikku-H unille. Sitte kahvia konneeseen ja miälenhallintaa! Kiitos ja anteeksi. :D

Perunaa ja soosia.

Melkein aina ku haluan tehdä jottain ns. juhlaruakaa, ni teen lisäkkeeks veneperunoita. Tullee helposti, on keitinperunaa erikoisempaa (vaikka Miähen miälestä juhlaruakien aatelia onki valmiiks kuaritut keitinperunat. :D Mää en oo ihan sammaa miältä...) ja ainaki mein perhe tykkää. Mukulat kyl varmaan vaan sen takia ku on hauskan mallisia. Mut mitäs sen väliä, kunhan syävät. Pohja tälle reseptille on alunperin tullu anopilta, siältä oon apinoinu ja soveltanu. Soosina toimi tällä(ki) kertaa béarnaise, ja lisäks oli peuran ulkofileestä tehtyä grillipihviä. Juhlaruoan aihe oli tällä kertaa se irtisanoutuminen.

Fileistä otin kalvot irti ja leikkasin sen n. 300g pötkön neljään ossaan. Maustoin piänellä tilkalla grilliöljyä, rypsiöljyä, sormisualaa, mustapippuria ja valkosipulirouhetta. Miäs grillas ne pötköt, ne täytyy jättää mein miälestä reilusti mediumiks. Ku on käyny pakkasen kautta, ni uskaltaa mukuloillekki syättää. Mut sit niihin perunoihin.

HELPOT VENEPERUNAT

- Haluamas määrä perunoita (n. 3 issoo perunaa per aikuinen)
- rypsiöljyä

- mausteita maun mukkaan, esim. merisuala, valkosipuli, grillimauste tai rosmariini

Pese perunat, mut jätä kuaret. Lohko iso peruna n. 6-8 ossaan. Mää itte tykkään semmosista oikein rappeiks paahtuneista, ni ussein teen ohuempia ja paksumpia lohkoja. Mukulat saa ne paksummat, mää ja Miäs syädään sit ne käristynneemmät.

Laita perunat issoon kulhoon, lorauta päälle rypsiöljyä ja laita haluamas mausteet. Tällä kertaa meillä oli grillimausteversioita ku oli grillipihviäki.
Ku oot maustanu perunat, tullee tärkee jippo. Laita perunat mikroon pariks minuutiks, sillai et pikkasen alkaa kypsyä. Tullee sit uunisa paljo noppeemmin valmiiks. Mikrottamisen jälkeen paista uunin keskivaiheilla n. 200 asteesa, tai pikkusen yli. Paistoaika riippuu ihan siittä kuin rappeita niistä haluaa.

Jälleen kerran, helppoo ja hyvvää. Ja ne ylijääneet perunat voiki sit sohvalla lojuesa ja mukuloitten nukkuesa dippailla jääneeseen soosiin. :D

Ton verran niitä jäi. Eli ei taaska muistanu ottaa
kuvvaa ennen syämistä. :D

                                     

Piäni askel ihmiskunnalle, iso harppaus mulle.

Nyt tullee asiaa ratkasuista, niitten vetkuttamisesta ja päätöksenteon vaikeudesta. Tännään tuli otettua yks tulevaisuuten aikalaillaki vaikuttava iso askel. Nyt on olo vähä hassu, et mitä tulika tehtyä. Mut samalla askel on aika kevyt ku sai ison kysymysmerkin päänupin yläpualelta pois. Asiaa oon vatvonu pualin ja toisin oikeestaan koko vanhempain- ja hoitovappaan, käyny kauheeta juupaseipäs- painia itteni kans. Ja toki rassannu Miästä kyllästymisseen asti. "Nymmää sen teen, en mää voi, juupas, näin se on! Eiku emmää voi, ja mitä jos ja entäs sitte jaja..."  

Kyse on siis tyäasioista. Tai nyt kai voi sannoo et tyättömyysasioista. Menin siis ja irtisanoin itteni tännään. Olemasa on siis ollu vakituinen tyä, mut ei oo ennää. Tulevasta tyäpaikasta ei oo viälä tiatoo, eikä sen niin kiire ny oikeestaan ees oo. Viälä on hoitovappaata jäljellä, viälä tullee uusia paikkoja. Tai jottain. Jotkut voi ajatella et oonks mää ihan kaheli, tämmösesä taloudellisesa tilanteesa mennee ja luapuu vakituisesta tyästä, mut voin kertoo et nyt on hyvä fiilis. Luatan siihen et elämä kantaa ja tyätä löytyy tekevälle kyl. Ja ku kysseesä on viälä lapsiin ja sosiaalihommiin liittyvä ala, ni kyl niitä paikkoja aina löytyy.

Suurin syy tähän  periaatteesa radikaaliinki ratkasuun on tyäajat. Entisesä (outoo kirjottaa noin.) tyäpaikasa tyä oli melkein kokonaan ilta- ja viikonloppuvuaroja, eli äärimmäisen hankalia sovittaa piänten lasten hoitokuvioihin. Ku Miähelläki on päivätyäns lisäks maa- ja mettähommat, ni vaikeeta on. Ellastinen oli vuaden ku menin töihin, sillon tuli kokeiltua miten se sujjuu. Vaikka hoitopaikkana oli äärimmäisen joustava sukulaisratkasu, ihan liian ussein joutu sumplimaan hakemisia, viämisiä ja muita. Nyt niitä mukuloita on viälä yks enemmän, eikä sukulaishoitoka onnistu. Eli ei kiitos sille rumballe.

Nyt keskityn kotiäiteilyyn ja siihen et ne muksut on piäniä vaan kerran elämäsä. Ku tyäjutut on taas ajankohtasia, on kriteerinä päivätyä. Sillon voin varmasti olla illat, viikonloput ja pyhät kotona, olis säännöllinen elämänrytmi. Ei se mukuloillekka kiva oo et välttämättä kumpika vanhemmista ei oo nukkuaikaan kotona, vaikka isovanhemmat auttaiski. Sillon ku jäin Pikku-H:ta odottaesa kottiin, ei Ellastinen antanu mun ees laittaa itteens nukkumaan muutamaan viikkoon, ku "Sinä et laita nukkumaan, isi laittaa. Mene töihin.".  Se tuntu pahalta.

Kädet tärisi, vatta oli jännällä ja sydän hakkas. Mut nyt se on tehty. Isoja päätöksiä, tiätynlainen haikeuski. Se oli sentään mun ensimmäinen ihan oikee, aikuisten tyäpaikka. Mut joskus niitä ratkasuja on vaan tehtävä. Hyvältä tuntuu, vaikkei tulevaisuudesta hajua ookka. :)

Räpelö räpeltää!

Pah, poistin vahingosa äsken huiman jännän kauppakertomukseni. Tyhmä kyssyy, löydänks mää sitä ennää mistään? Persus sentään. >:( (Ja ei, en tiätenkä tallentanu sitä eriksens mihinkä
.)
Referaattina siis; Maito loppu, pakko mennä kauppaan. Ellastinen höpötti hassuja lehmistä, fetasta, tumpuista ja vaikka mistä. Meinasin tallustaa ulos maksamatta, kauppakassi unohtu parkkipaikalle. Satutin kinttuni. Kaveriki kävi, tatuointikuume nosti taas päätäns. Et semmosta.
Ottaa päähän.

Ihan raksapenana.

Mun sisko ja sen miäs, Mestari itte, päätti alkaa rakentaa talloo Turkuun. (Siittä voi muuten lukkee täältä.) Ilmottauduttiin Miähen kans innokkaiks talkoolaisiks betoniharkkoja pyärittelemmään. Viälä viittii ku ei taivas puske räntää solkenans, mut saas kattoo sit ku pitäs marraskuun loskamöhjösä tai helmikuun hullupakkasisa ahkeroida. :D

Mukuloille saatiin järkättyä hoitopaikat mummu- ja mummivoimilla. Ellastinen oli kovin ymmärtäväinen kottiinjäämisestä, ku vaan mainittinki sanan kovaääninen tyäkalu. Se ku pelkää kaikkia kovia ääniä. Ku meille ei kummempaa aikarajotustaka annettu, ajateltiin oikein käydä syämäsäki, ihan vaan kahdestaan Miähen kans. Aamulla ei kelit luvannu kauheen hyvvää, mut mikäs mukavan tyämaakontin lämmösä ollesa. Pikkuhiljaa kuitenki aurinkoki alko paistaa ja harjateräksiä roudatesa tuli sen verran hikiki, et paitahihasillans sai olla. Aika kommee keli, ku aattelee et lokakuu jo kolkuttellee.

Amatöörin silmin näytti siltä et talo olis jo saanu seiniäki pitkälle, mut sit mua valastiin et huamaaks et ollaan tämmösesä isosa montusa. Aijuu, se oli siis sokkelia mitä oltiin tekemäsä. Nohevasti raudotettiin harkkoja ja kannettiin painavia asioita paikasta toiseen. Ja hualehdittiin siskon kans miästen ravintotasapainosta noutopitsan muadosa. Muitaki talkoolaisia kävi ojentamasa auttavia käsiäns, ja sisko oli liikuttunu. Mukava, vaikka rankka päivä. En muista koska olisin edes ton vertaa tehny kunnon fyysistä hommaa. Eipähän tarvi murehtia et jäi keskiviikkonen jooga välliin, kyl toi aina yhden semmosen tunnin voitti 100-0.

Harkkoo nousee!

Ku saatiin päivän tinki talkoiltua, lähdettiin Miähen kans syämään. Ravintolaks valikoitu Blanko siinä Aurajoen rannasa. Ikinä en oo käyny, vaikka kaikki aina kehhuu. Annokseks otin lammaspastan, sitä on mulle niin paljo ylistetty. Eikä turhaan. Ihan älyttömän hyvvää. Niin hyvvää, et rupesin kehittelemmään jo ommaaki versioo. Lammasta ku saa hyvinki lähellä tuatettuna, iskältä ja sen vaimolta meinaan. :) Jonkunnäkönen peuraversioki vois olla hyvvää, kohta meinaan on taas se aika vuadesta et Miäs alkaa viättää iltojans pyssyn kans piänesä kopisa. Ja pakastin täyttyy.

Kotio tultaesa mukulat oliki jo autuaasti unten mailla. Ja mun äitini oli kerinny siivoon jo keittiönki. Ja pessy jääkaapin. Täyden palvelun lapsenvahti. :) Ja jääkaapisa oli viälä piäni könö äitin tekemää kanamössööki. Sammaa mikä oli mukulana lempiruakaa. Söin sen juur lounaaks, ja se oli juur niin hyvvää ku kuuluuki. Sitä en ymmärrä, miks mun tekemä ei maistu ollenka samalle. Ihan tismalleen samat aineet ja lopputulos on silti eri. Mystinen oman äidin kosketus. Toivottavasti Ellastinen ja Pikku-H muistelis mun laittamia ruakia aikuisena yhtä isolla lämmöllä. Eiku pastareseptejä kehittelemmään siis.                          

Suasi suamalaista.

Kottoo jo on iskostunu päähän se, et varsinki ruuasa pitäs suasia kotimaista. Vanhemmat ku on ollu suamalaisen ruuan tuattajia, ni onhan se ny ihan luannollinen ajatusmalli. Ja sittemmin appivanhemmat ja Miäski, ni suamalaista suasitaan edelleen. Niin paljon, et onpahan tullu laitettua kiukkusta palautetta yhdelle piänelle lihanjalostamollekki, ku meetwursti- paketisa luki isolla et "kotimainen meetwursti"  ja tuateselosteesa kerrotaan et liha on saksalaista. Miähen myätä ehkä viälä kärkkäämmin oon ittekki tarttunu tohon suamalaisuuteen. Eka ruuasa ja käyttötavaroisa, sittemmin jonkun  verran vaatetuksesaki. Varsinki mukuloitten.

Tottakai helpompaa (ja halvempaa ennen kaikkee) olis vaan tilata H&M:stä kaikki, mut on alkanu vähä tökkiin se ajatus siittä, misä ne tehdään ja kuin kertakäyttösiä ne lopulta on. Jos varraa olis, ni voishan sitä toki suasia kotimaisia ompelijoita ja firmoja viälä paljo enemmänki. Mut jos edes vähä, tullee ainaki hyvä miäli. Mulle ja toivottavasti sille tekijällekki. :)

Pikku-H:n vaatekaapisa on ollu jo tovin pitkien housujen mentävä aukko. Olin pitkään ostamasa pöksyjä eri paikoista, mut aina se sit jäi. Liian tylsiä, liian kalliita, huanolaatusia ja millon mitäki. Mut sit muistin mainion Melutalon. Melutalon rouva on jostain syystä eksyny mun blogia seuraamaan, ja kävin sit joskus vastaviarailulla sen blogisa. Ei olis ehkä kannattanu. :D Voi että kuin värikkäitä ja ihania ompeluksia siältä löyty, ja näköjään ihan ostettavaks asti. Ne värit ja se ilosuus on juur semmosta, mistä tykkään. Mukuloilla varsinki.

 Noh, pistin sit kyselyä et jos housut sais Pikku-H:lle. Rouva laitto sähköpostiin kangasvaihtoehtoja mun toiveitten pohjalta, mistä sit valkkasin ommaa silmää miällyttävät. Pikku-H sais siis pöksyt ihan toiveitten mukkaan. Kivvaa. Tovi meni, ja sit postista kolahtiki ilosen keltanen paketti, mikä sisälsi viäli ilosemman keltaset housut. Hintaa tuli tiätysti enemmän, ku jostain ketjupuljusta ostetuille, mut ei pahasti silti. Ja hei, kyl laadukkaasta ja uniikista suamalaisesta käsityästä maksaa miälelläns. Ja kuuluuki maksaa. Oon kaikinpualin kovin tyytyväinen, niin housuihin ku asioinnin sujuvuuteenki. Kiitos viälä. :)

   

'

Pikku-H poseeras äitille kiltisti uusisa pöksyisäns. On ne hianot. Juur mukavan lämpöset ja väreiltänski soppii paremmin ku hyvin tuala ulkona vallitsevvaan säätillaan.

Helppoo ku heinänteko!

Ei vaan. Tää on oikeesti helppoo, heinänteko ei. Ku huamaat ehtopäivällä et kello on jo neljä, maha kurnii ja mukulatki alkaa vihjailla siihen suuntaan et nälkä olis, ni tää pelastaa noppeesti. Sopivasti mutkia oikova siänisoosi. Tännään oli juur tälle sapuskalle sopiva päivä, ku ainoo ajatuksen tapanen asia pääsä oli "räkä". Äkkiä jottain, mistä lähtee nälkä. Mut samalla semmosta, mistä kaikki tykkää.

Tähän kelpaa tuareet siänet, kuivatut tai pakastetut. Kaikkein mialuiten tiätysti tuareita, Miähen mettästä hakemia ja mialuusti putsaamiaki. Mää kyl kokkaan, mut kerräämään en ruppee. En ikinä löydä yhtäkä, ällöön hirvikärpäsiä ja muita ötököitä, menetän hermoni ja pelkään mettäsä. Se putsaaminenki on ärsyttävvää, mut yleensä mää lopulta teen sen, ku Miähen perattua pannulle saattaa eksyä vähä sinne kuulumatonta proteiiniaki.

Täsä korvataan sipulin leikkuu (eli se ainoo aikaaviävä homma) pualivalmisteilla. Vaikka joittenki tahojen mukkaan valmiiks maustetut ruakakermat on suaraan paholaisesta seuraavia, mää tykkään. Helposti makua soosiin. Tähän tuli sitä kolmen sipulin kermaa ja lisäks viälä paahdettua sipulirouhetta.

 Eli kaikesa lyhkäsyydesä, ohje tullee täsä:

HELPPO KANTTARELLISOOSI:

- Itelle sopiva määrä siäniä (Määrä ihan sen mukkaan, kuin paljo sattumia soosiin haluaa.. Siänet voi toki olla vaikka suppilovahveroita tai jottain tattejaki. Ihan mistä kukaki tykkää.)
- 1prk Valion kolmen sipulin kermaa
- mustapippuria myllystä
- karkeeta sualaa myllystä
- paahdettua sipulirouhetta
- oikeeta voita

Pilko siänet semmoseks ku haluat. Paista voisa niin kauan et nesteet haihtuu. Rouhi päälle sualaa ja pippuria. Lissää sipulirouhetta sen mukkaan kuin sipulisesta tykkää. Ja viimeseks kerma. Voi suurustaa vehnäjauhoilla tai maizenalla jos haluaa paksumpaa. Ja valmis! Kaveriks keitinperunoita ja vaikka vihreetä salaattia. Hyvvää ja noppeeta.

Kanttarellit paistumasa. Kaverina suppilovahveroita.

Valmis. Ja perunatki kypsyny jo. Syämään!

 "Äiti, minä olen ihan varma ettei edes muumimamma tee näin hyvää sienimuhennosta."  Nih, ettäs tiädätte. :D Näin nätisti tuumas Ellastinen.

Viikonlopun piristeitä.

On ollu vähä väsyttävä viikonlopppu. Mukulat on taas vaihteeks kääntäny räkähanat päälle, eikä siltä oo säästyny si vanhemmatka. Siis huanosti nukuttuja öitä, kiukuttelevia ipanoita ja väsyneitä aikuisia. Mihinkä ei oo oikein voinu mennä, ku muita ei viitti tartuttaa ja neljän seinän sisällä käy aika melkosen pitkäks. Ja Ellastisen uhmaräkäposkikiukut on ollu taas sitä luakkaa, et ruppee semmonen akuankkamainen Timbuktuun pahvilaatikosa lähettäminen tuntua jo ihan järkeenkäyvältä ratkasulta. Mut jos jottain, ni piäniä piristeitä on ainaki arvostanu tänä viikonloppuna. Täsä top viis.

5) Tälle lehtikuvalle hörähdin usseemman kerran ääneen. Siis kattokaa ny minkä näkönen. Aika symppiski jollain tappaa. Ei voi olla nauramatta. Yksinkertaset ilot ja sillai. Jostain ne on revittävä. :)

4) Miäs on ollu kotona. Jee! Tai siis on ollu ainaki aamulla ja illalla, eli ei oo tarvinnu yksin taapertaa päiviä mukuloitten kans. Toki jottain kultivointeja ja muita mystisiä projekteja on, mut onpahan ollu joku muuki aamupuuroja keittämäsä ja iltasatuja lukemasa. Kivvaa. Ja mukulat tykkää. <3

3) Ellastisen piirustus. Se ku on yhtä lyhytpinnanen ku määki, ni miälenkiinto asioihin loppuu aika äkkiä jossei suju. Se manku ja manku et piirtäsin sille ihmisiä. Yritin kannustaa et piirtäs itte, mutku "En minä osaa piirtää hienoja ihmisiä. Ne on ihan tuhruja vaan."  Maanittelin ja maanittelin ja lopulta sit isin kans hän suastu hakkeen paperia. Kiälsi kattomasta mitä tekkee, ja kohta tuli näyttään. "Osasinhan minä. Tuo jättiläinen olet sinä, tuo ihan pieni H. ja nuo kaksi samankokoista on minä ja isi. Isi on tuo millä on parta. Ja tuo millä on enemmän jalkoja, on Kerttu."  Ja se oli tiättekste hiano. Kyl siittä ihmiset erotti ja silmät ja muutki. Vaikka semmosia huteria pääjalkasia oliki. Mut olin ylpee. Kuvvaaki yritin ottaa, mut ei onnistunu. Pyh.

2) Pikku-H:n "Tadaa!". Se on enenevisä määrin alkanu höpöttelleen kaikkee ihan ymmärrettävääki. Äiti, valo, puuro, leipä, isi, vaippa ja kissa on jo erotettavisa. Se on hianoo, ku huamaa et se kasvaa. Iso tyttö jo. Snif. Mut mun ehdoton lemppari on toi "Tadaa!". Sitä voi hokkee ite itellens ku kävelee, tekkee palikkatornia, onnistuu saamaan lusikan suuhun asti tai antaa nallelle halin. Illalla viimeseks ku itkuhälystä kuuluu semmosella pehmosella pikkulapsen lespauksella "Tadaa, tadaa, aa-aa!", ni sydän sullaa.

1)

Ei tartte selittää. Tunnesyäppö kuittaa. :D

Lempipaikka.

Ku kaikki tämmöset lyhkäset ja helpot haasteet on niin mukavia, ni määki tartun tohon "lempipaikkani"- haasteeseen. Mein kotona on monta paikkaa misä viihdyn, mut tää nyt esitelty on kyl ihan paras. Jos vaan voisin, ni viättäsin helposti yli pualet vuarokaudesta täälä. Kaiholla muistelen niitä aikoja, ku kukkaan tai mikkään ei rajottanu mun oleilua siälä. Nykyään pari alle metristä tekkee sen aika tehokkaasti.. Elämän piäniä valintoja, tiädetään.

Se paikka on tiätysti makuuhuane, ja viälä tarkennettuna sänky. Mää rakastan nukkumista ihan ylikaiken. Ennen mukuloita saatoin hyvinki vettää 14 tunnin unia, jos vaikka oli iltavuaro tai koulu ei haitannu mun nukkuharrastusta. Nykyään sattuneesta syystä sitä haaveilee ekstrapaljon pitkistä unista, mut joka kerta ku mukulat on ollu yäkyläsä, ni en kuitenka ennää ossaa nukkua. Aika kultaa muistot ja sillai... Erityisen kivvaa on myäs lastata voileipätassi kukkuroillens ja kömpiä sänkyyn kattoon telkkaria. Ai että.

Mein makuuhuane on ensimmäinen kohde, mikä täsä huushollisa yhdesä rempattiin. Yhdistettiin kaks naurettavan piäntä koppia toisiins, ja saatiin kivan iso "master bedroom". Odotin Ellastista sillon rempan aikaan aika alkumetreillä, ja Miäs tunnollisena tulevana isinä kiälsi mua olemasta maalinkäryisä. En pistäny pahakseni ollenka. :D Remontin jälkiä oon nyt katellu nelisen vuatta, ja viäläki tykkään. Ainoo vaan et laiskana siivoojana mustat kalusteet ei ehkä ollu paras mahdollinen vaihtoehto. Pölyä on!

Tältä sen pitäs näyttää...

... mut tää on karu totuus.

Yläkuvan mukanen makuuhuane ja peti meillä on yleensä jouluna. Ja ehkä juhannuksena. Eli sillon ku teen suursiivouksen ja sattuu olleen joku juhla. Perus viikkosiivouksen yhteydesä ei viitti. Ei se kuitenka montaa tuntia kerkeis nättinä olleen. Normaalisti vaan toivon et se näyttäs tolta. Valitettavasti se ei vaan viäläkä petaudu ajatuksen voimalla. :D Mut väliäkös sen, miltä näyttää. Päivän huippuhetkiä on ku saa heittäytyä möyheen peiton sekkaan, ja tiätää et kohta höyhensaaret kutsuu.

Normipäivä Eekluntin mäesä.

Maija haasteli mut tosa yks päivä kertoon mein päivästä. Näkkee et leikkiiks mein mukulat oikeesti yhdesä, vai sanonks vaan. :D Eilein tein kovin nohevia muistiinpanoja mein päivästä, ettei sit unohdu mitkään oleelliset yksityiskohdat. Eli tästä lähtee, oli eilinen maanantai aika tavallinen päivä. Tämmösiä ne aika ussein on. Enjoy!

5.30 herrään Pikku-H:n parkuun. Päälle syäksähtää yävalvomiskiukku, oon meinaan juur saanu unen päästä kii kuunneltuani eka yli tunnin Ellastisen "Minä tahdon että sinä äiti valvot"- kiukkua. Potkasen siis Miähen ylös, marmatan miks mää aina valvon ja passitan sen hakkeen maitoo H:lle. Jatkan uniani. 6.20 alkaa Miähen herätyskello plinkuttaa, se ei tiätenkä herrää siihen ite oikein millään. Ja sitku herrää, alkaa torkutus. No, lopulta nousi ja lähti töihin kai joskus seittemän jälkeen. 7.15 alkaa Ellastisen huaneesta kuulua tuttu "Pyyhkimää-ää-ää-nnn!". Sain huijattua et Pikku 2 ei oo viälä alkanu, ni se jäi kiltisti leikkimään ommaan huaneeseens barbeilla. Äkkiä takasin pötköllens, mut mää mittään unta ennää saanu. Pyärin ja hyärin vaan. Ja juur ku meinas uni tulla, alko Pikku-H parkua suaraa huutoo. Kello oli 7.40. Samoihin aikoihin Ellastinen alko huudella huaneestans et on nälkä. Otin molemmat viäreen ja laitoin piirretyt päälle. Siskokset anto aamuhaleja toisillens ja kikatti ku mitkäki pöhköpäät. Mää yritin viälä ummistaa optimistina silmiäni, mut ei. Ei auttanu, mein paska antenni lakkas taas toimimasta ja telkkarista tuli pelkkää lumisadetta. Mukulat kyllästy ja lähti kohti alakertaa. Pikku-H:ki kauheella itseluattamuksella varustettuna kipitti kohti portaita. Ei muuta ku syäksyminen perrään. 8.00 oltiinki sit jo alakerrasa. Yleensä ei kyl näin aikasin ikinä olla. Järjetön väsy!

Tukka unitakusa kohti päivän touhuja.

8.20 alko Ellastisen päivän eka kiukkuhetki. Aiheena oli niinki järkevä asia ku "Miten niin ei ole viikonloppu, minä tahdon että on. Minä tahdon muroja aamiaiseksi, siksi pitää olla viikonloppu!"  Ku äiti oli kuitenki mälsä ja ilmotti et on maanantai ja puuropäivä, paineli Ellastinen sohvalle parkumaan ja murjottammaan. Murjotti  viitisen minuuttia, aina empaattinen Pikku-H meni halimaan ja kiukku laantu. 8.30 oli molemmilla mukuloilla vihdoin puuro naaman edesä ja hyvin näytti maistuvan. Suju sen verta hyvin et sain itelleniki kahvikupin naaman etteen. Oon ihan koukusa Tazza-espressoon, mikä on kauheen kätevä tehdä semmosella kapselikonneella. Kaks kulausta ehdin keittiön pualella ottaa, ku pöydästä kuuluu "Tadaa!". Pikku-H oli hianosti hiaronu puuron pöytään ja sihisi "Kst kst", eli kiitos.

Puuroo naamariin!

9.15 on molemmat mukulat vihdosta viimein pukkeisa ja syäny. Alkaa touhuuminen ja leikit. "Oo sää H. isi, ni mää oon äiti. Mää puen mekon ja sit nää viä nukkevauvan kävelylle."  Pualisen tuntia tytöt jaksaa leikkiä keskenäns, lähinnä niin et Ellastinen lykkää leluja Pikku-H:n kätteen ja selostaa mitä ne nyt niinku tekis. Mää sain jopa hiukan luettua Suamen Kuvalehtee, välillä vaan piti hiukan erotuamaroida et kummalla nukke kullonki oli eka. Hiukan ennen kymmentä Ellastinen ilmotti et  "Minä haluan vain töniä siskoa, antakaa minun olla yksin.". Ellastinen siis jatkaa touhujans yksin, Pikku-H viihtyy sylimyyrynä ja luetaan yks ja sama kuvakirja aika monta kertaa läpi.

Ellastisella on "äitimekko". Täsä leikit
viälä sujjuu.

Evästauko.

10.15 mää telkeen molemmat mukulat Ellastisen huaneeseen portin taakse et pääsen nauttiin sellasestaki luksuksesta ku vessakäynnistä. Maksimoin nautinnon keston ottamalla sen kuvalehden mukkaan. :D
10.30 Pikku-H alkaa kitiseen ja yrittää kiivetä sänkyyns. Ajattelin siis laittaa sen päikkäreille, ku se ussein ennen lounasta jo väsähtää. 10.50 alko kuitenki jo mölinä, ehdin mää sentään yhden konneellisen pyykkiä laittaa kuivuun ja Ellastiselle pyäriin leffan, minkä edellisenä päivänä olin kirpparilta ostanu.

11.15 alko kuitenki Ellastisen päivän toinen kiukku. Aloin lukkee Pikku-H:lle Maisa- kirjaa, ja siittähän riamu repes. Ellastinen ku halus juur sitä kirjaa tiätysti juur sillä hetkellä lukkee. Leffa unohtu ja huuto alko. Samanen kiukku sit piänen tauon jälkeen jatkuki, uutena aiheena saaks sählymailalla huitoo. Ellastisen miälestä saa, mun miälestä ei. Ku sit otin mailan pois, alko sen päivänen huuto ja kirkuminen. Meillä on käytösä parin varotuksen taktiikka, ja ku ne pari varotusta on saanu eikä kiukulle näy loppua, kannetaan likka ommaan huaneeseen. Siinä rimpuilusa sai sit osans äitiki. 12.00 asti se jakso huutaa; "Minä en tottele sinua ikinä, en tule täältä koskaan pois!". Tämä selvä. Noh, pian sit kuitenki halittiin ja sovittiin, ja kerrattiin jälleen kerran et mikäs onka hyvvää käytöstä ja mikä ei.

12.15 Ellastinen oliki sit taas jo ihan eri likka. Ilosena tyhjensivät Pikku-H:n kans alakerran koko lelulaatikon lattialle ja kikattivat ku mitkäki. 12.30 oli sit jo lounaan vuaro. Eilistä uunikannaa, porkkanoita ja sen sellasta. Hyvin maistu, ku lautaset tyhjeni vauhdilla. Pikku-H sai apuja kyllään poikenneelta mummulta, eli siis mun anopilta. 13.00 Pikku-H hinnerty vihdoin päikkäreille. Mummu jäi vahtiin sen unia, ku mää vein Ellastisen kerhoon 14.00. Sit koittiki autuas hiljasuus. Mummu lähti kottiin, Pikku-H nukku ja Ellastinen olis kerhosa seuraavat kaks tuntia. Mää sain vihdoin "nauttia"  lounastani. Lounas käsitti eilispäiväsen uudelleenlämmitetyn Hesen juustohampurilaisen. Ei kauheeta herkkua, voin kertoo. Imuroida tarttis, pyykkejäki olis. Mut tiatokone veti pualeens. 15.30 Pikku-H heräs. Sain mää sentään pyykkihualtoo jonkun verran tehtyä ja jopa kaks huanetta imuroitua. :D Ja iltaruoan alulle. 15.50 lähdettiin sit hakkeen Ellastista kerhosta.

Siinä se vaanii. Tarttisko tehdä jottain vai?

16.30 Miäs tullee töistä. Vihdoin! Passitan mukulat isin kimppuun ja saan tehtyä iltaruoan valmiiks. Uuniperunoita ja peuranpihviä. Hyvvää oli, 17.00 syätiin. Sit mukulat alkoki tapittaa Pikku kakkosta ja Miäs lähti mettähommiin pelastammaan kuusia kirjanpainajilta... (Mitä se sit ikinä tarkottaaka.) Tytöt puuhailee uninallejens kans jottain, kikatusta kuuluu.

 

Illan rauhallinen hetki. Huamatkaa et imuri on jo vaihtanu paikkaa.

18.30 on tyttöjen iltapuuro, Pikku-H ei syä ku pyärii vaan tualisans. Kylvetän sen kodinhoitohuaneen lavuaarisa, siittä se tykkää ihan hulluna. 19.00 Pikku-H on jo pedisä alottelemasa yäunians. 19.15 Ellastinen kiukuttellee piänesti, ku hän on riittävän iso pesemään itte hampaans. Olin eri miältä. 19.30 Ellastinen kuitenki on jo omasa huaneesa, iltasatu on luettu ja likka lipumasa kohti untenmaita. Mää laitoin aivot narikkaan Salattujen elämien parisa. (Kyllä, kehtaan tunnustaa. :D ) 20.00 kuuluu viälä kerran tuttuaki tutumpi "Pyyhkimää-ää-ää-nnn!". Mut sen jälkeen, hiljasuus. Vihdonki.

Rauha maasa.

Mun tarttis viälä imuroida. Mut nääh. Telkkarin hömppäsarjat vettää pualeens. 21.00 Miäs tullee mettästä. Iltavoikkaria ja vähä tiatokonneella istumista. Itkee tillitän ku katton Erilaisia äitejä ja se vauva syntyy. 22.00 kömmitäänki sit nukkumaan.

Et semmonen maanantai meillä eilen. Tota ku lukkee, ni huh. Onneks Ellastisella ei joka päivä oo ihan noin kiukkunen meininki. Tännään esimerkiks on ollu kovin rauhallista. Niin äitillä ku tyttärellä. Vaikka hyvä se on et temperamenttia löytyy, eipähän jää ainaka jalkoihin. :)

Vadelmia ja pinkkejä Reinoja.

Siälä ne riahuu! Tai ainaki osa niistä.

Viikonloppu oli puuhakas. Miäs lähti kaverins kans mökille kalastammaan, ni pitihän sitä meille tytöillekki jottain keksiä. Kaverin rouva jäi samasen kalareissun takia lasten kera kans kotosalle, ni päätettiin yhdistää voimamme. Mein tytöistä osa on jopa päivällens saman ikäsiä, ja muutenki leikkiseuraa löytyy.

Osu kovin nätti päivä lauantaille, ni kaikenmaailmasten Hoploppien sijaan päädyttiin ihan vaan perinteiseen ulkoriahuttamisseen. Yhteens kuus mukulaa piti kyl hualen, et sitä touhua kans piisas. Trampalla tuli hypittyä hikkeen asti ja liukumäestä laskettua usseemman kerran. Pikku-H:ki paineli isompien peräsä ihan reippaasti.

Kesän varmaan aika viimesimmät terassiruakailutki saatiin aikaseks. Kaikkee oli tosi paljo, ja tiätysti piti syädä ihan liikaa. Mut ku grillattu ruaka on vaan niin hyvvää. Raitis ilma varmaan teki senki, et kaikki mukulat söi hyvällä halulla, ja ehtoolla ei kauheen kauaa tarvinnu niitten unta odotella. Se oli tiätysti mein aikuisten onni. Päästiin oikein saunaan, ja saatiin syädä herkkuja (nöttösiä kuissi!) ihan rauhasa. Tulihan käytyä kaikki synnytykset ja tyhmät kätilöt ja muut asiaankuuluvat jutut antaumuksella läpi. Mukavia tommoset yäkyläilyt, viälä tällai aikuisenaki. Vaikka kyl me siinä todettiin, et eiköhän meillekki joku reissu oo ihan oikeutettu, isit saa sit viättää laatuaikaa mukuloitten kans. :D

Piänimuatonen revanssi saatiinki heti sit seuraavana päivänä, ku kekkastiin et lähdetään vähä kirpparikiarrokselle. Mukulat tarttee vähä sitä sun tätä, ja kaveri oli kuullu et Raisiosa on joku ihan kiva paikka. Miähet vähä nurisi ku jäi päiväkuhastukset välliin, vaikka alunperin ainaki mun Miäs hölmönä lupas et tulevat aamupäivällä kottiin. Oma vika, heh. No tehtiin sit pikapyrähdys Raisioon ja jottain mukavaa löytyki. Pikku-H. sai viälä laatikosa olevan ruakailusetin, misä oli kaks kannellista lautasta, haarukka ja lusikka. Hinta oli huimat kuus euroo. Ei paha musta.  Lautasia tarttee aina, ja noi kannet on näppärät ku melkein joka ruakailusta sitä ruakaa jää. Ei niitä poiska viitti heittää, eikä purkista toiseen sortteerata. Eipähän kuivu soosit lautaseen. Ellastinen sai tosi siistisä kunnosa olevan syystakin piäneks menneen tilalle ja yhden piirretyn leffan. Ja ehdottomasti paras löytö oli aivan mahtavan väriset Reinot. Älyttömän hyväsä kunnosa ja hinta vaivaset neljä euroo. Pakko ne oli ostaa, vaikka vähä kasvunvarraa onki. Loppuupahan tyttöjen tohveliriita, ku Ellastinen on kovin kadekukkaro piäneks jääneistä Ainoistans. Yhteens meni parikymppiä, olin tyytyväinen. Kaikki tavarat uusia, tai lähes uusia.

Niin hianot. :D

Illalla leivottiin sit viälä Ellastisen kans vadelmapiirakka. Appivanhemmat täytti mein pakastimen vadelmilla (omenasosseen ja sämpylöitten lisäks), ni pittäähän niitä johonki käyttää. Oon saanu äitiltä maailman helpoimman makkeen piirakan ohjeen, on aika takuuvarma tarjottava. Täytteeks käy melkein mikä vaan ja tekemisesä ei kauaa nokka tuhise. Täsä ohje viälä.

ÄLYHELPPO VADELMAPIIRAKKA:
70g voita
1dl sokeria
1 muna
2dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
0,5dl (ruaka)kermaa
Päälle vadelmia, mustikoita, raparperia tai mitä ny keksiiki.

Sulata voi. Sekota sokeri ja muna voihin, sen jälkeen lissää jauhot ja leivinjauhe taikinaan vuarotellen kerman kans. Sekota tasaseks ja levitä piirakkavuakaan (n. 25cm halkasija). Ripottele päälle marjat tai muut haluamat täytteet. Paista 200 asteesa niin kauan et piirakka on nätin kullanruskee. Lisänä voi tarjota vaniljakastiketta, kermavaahtoo tai vaikka jätskiä. Helppoo ja hyvvää. :)

Joskus vois muistaa ottaa sen kuvan ennen ku romehtii palan. :D

Siskokullat.

Mainio Maija kirjotti Rynttyliisa- blogisans omista likoistans ja niitten siskosuudesta tosa taannoin. Se sai mutki pohtimaan sammaa ilmiöö. Kokemusta ku löytyy parin oman siskon verran, ja tiätysti ny Ellastisen ja Pikku-H:n touhujen seuraamisesta.

Siskot, noi elämänikäset kaverit ja riitapukarit. Parasta ja pahinta mitä voi ihmisellä olla. :D Ittelläni on siis (katkerasti varttin vanhempi) kaksossisko ja sit kuus vuatta nuarempi pikkusisko. Mukulana kaksossisko oli paras, ja ainoo, kaveri. Sen kans oltiin vähä niinko paita ja pylly. Kuuden vanhana mentiin sit eskariin, sillon pakkaa tuli satunnaisten serkkujen lisäks sekottaan uusia kavereita, ja sammaan syssyyn pikkusiskoki. Mut siittä ny ei juur illoo ollu, sulonen esittelykappale kavereille lähinnä. Ja myähemminki pysy lähinnä rasittavana tavaroitten rikkojana ja peräsäruikuttajana. Vaikka kamalan tärkee ja rakas se tiätty oli. Ja on viäläki.

Kaksossiskon kans elämä oli tiätysti tiiviimpää, kaverit ja koulut ku oli samat aina lukioon saakka. Hualimatta siittä et oikein toivottiin yläasteelle mennesä et oltas päästy eri luakille. Mut ei, ettehän te voi. Tehän ootte kaksoset totes rehtori. Jepjep. Edelleens ystävien ydinryhmä on sama kaksossiskon kans, mut en valita. Se ku on yks mun parhaita kavereita. Pikkusiskoki kasvo, ja nykyään seki (ja on siis ollu jo usseemman vuaden) on jo ihan vertanen, jos niin voi sannoo. Tärkee yhdellä sanalla sanoen. Vaikka se aina naljaileeki kurpalle moralistisiskollens. :D

Mukulana tapeltiin kaksossiskon kans, nykyään kinastellaan ehkä pikkusiskon kans enempi. Päköpäiset geenit ku on. Mut on se kivvaa ku on kaks ihmistä, mitkä ymmärtää, ja keille voi yleensä puhua mitä vaan. Kolme velipoikaaki löytyy, mut on se suhde siskoihin kumminki erilainen. Joskus vitsillä miätittiin pikkusiskon kans et otetaan "Siskot ja veljet"- tatska jykevällä soturihenkisellä fontilla. En oo ajatusta ihan kokonaan hylänny. Katotaas saanks sen joskus hullutettua viälä. :)

Ja ny oonki erityisen ilonen siittä et Ellastisella ja Pikku-H:lla on toisens. On ollu niin hianoo seurata millai niitten sisarussuhde on kehkeytyny. Alusta asti Ellastinen on ollu sitä miältä et pikkusisko on ehkä hianoin asia maailmassa, "minun sisko-vavvani", niinku hän tuareen perheenjäsenen ihmisille esitteli. Vaan kerran sillon alkuaikoina Ellastinen toivo et eiks vauva vois jo lähtee. Mut suurimmaks osaks se oli sitä paijaamasa ja hyvänä pitämäsä. "Minun sisko-vavvani on maailman hianoin ja rakkain."  oli aika yleinen lause.

Siinä ne on sisarussuhteens alkumetreillä.  

Vähinäänin ku Pikku-H alko kasvaa, oli niistä jo seuraaki toisillens. Lähinnä siis niin, et Ellastinen touhus ja heilutteli leluja ja pikkusiskon osaks jäi yllyttää nauramalla. Mut kärsivällinen Ellastinen sen kans oli, saatto pual tuntiaki mennä niin et se hoiti vauvan viihdyttämisen.

Siskosten hellä hetki vuaden takkaa.

Mut kyl sen kärsivällisyyttäki sit on enenevisä määrin koeteltu, ku Pikku-H hoksas millai pihistettään leluja ja millai pääsee liikkeelle. Vaikka Ellastinen jaksaa edelleen kehua pikkusiskoa tasasin väliajoin, ja toivoo moisia lissääki, ni ossaa se jo paeta ommaan huaneeseenki ja ilmottaa portin taakse jäävälle pikkusiskolle et "Minä leikin nyt omassa huoneessa yksin. Ilman yhtään ärsyttävää siskoa.".  Mut sit ku se kyllästyy yksin leikkimisseen, ni sit voiki tulla halimaan Pikku-H:ta ja sannoo sille "Rakas pikkusisko, tulisitko leikkimään. Minä voin vaikka lukea sadun. Tai ole sinä vauva, niin minä olen äiti.".  

Kukkuu!

Kesälomailua, hyvin mahtuu sammaan keinuun.

Ikuselle viha-rakkaus-suhteelle on hyvä pohja jo luatuna. Kyl tullee äitille joka kerta niin hyvä miäli, ku huamaa et ne jo kassaa vaikka palikkatornia yhdesä. Nykyään voi jo käydä vessasaki hualetta, ku tiätää et Ellastinen kyl kiälittellee jos Pikku-H tekkee jottain kiällettyä. :) "H. on vielä niin pieni, että kyllä minun täytyy pitää siitä huolta. Olenhan minä sentään isosisko.".  Nii, toivottavasti toi ajattelu hualenkantamisesta pyssyy mukana. Vaikka välillä tullee miätittyä et miks ihmeesä piti ne mukulat niin piänellä ikäerolla tehdä, ni kyl sen noista kahdesta huamaa et mikä se homman juju oli. Kumpiki toiselle äärettömän tärkeitä. Jos toinen on hetken jossain pois näkyvistä, ni äkkiä ne toistens perrään kyselee. Pikku-H:n melkein eka järjellinen sana oliki "Ejja". 

Piäntä pintaremonttia.

Yks isoimpia rahareikiä, mihin saisin tällä kertaa menemään satasen tai toisenki, on mein yläkerran aula. Se on nätisti ilmastuna aika kamala. Tapetit on repaleisena käppyröityneen pinkopahvin päällä, kattopahvika ei ennää ihan ehjä oo ja lattia on niin ruma ku ruskeella muavimatolla päällystetty lattia vaan voi olla. Se aula on niin ruma, et en viitti edes alkaa sisustaa sitä kummemmin. Huanekalut on mitä on, ja komeuden kauheuden kruunaa anopilta jääneet "koriste-esineet".

Asutaan siis Miähen kotitalosa, mitä appivanhemmat on remontoinu uusimmilta osilta yli 30- vuatta sitte. Alakertaa ollaan aika paljo saatu laitettua, keittiö, kodinhoitohuane (eli sikakoppi) ja olkkari on uusittu kokonaan. Mut eteisestä yläkertaan "nouseva" aula, ah. Se on niin iso projekti, et vaatii tarkkaan miätityn ajankohdan ja paljon rahhaa. Siinä ku ei piänillä muutoksilla pääse. Ja ajankohta on niin tärkee sen takia, et se lamauttaa melko totaalisti mein huushollin toimivuuden. Eteinen ku on aika keskeinen osa sisääntulloo ja esimerkiks vaatesäilytystä. Ja yläkerran aulasta on kulku kaikkien makuuhuaneisiin, ni ei se remonttipöly ja -roipe kauheesti yläkerran käyttöö ainaka helpota.

Haaveina mulla olis tapetoida aula huamattavasti valosammaks, nykynen on kaunis mut ihan liian tumma ja huanokuntonen. Ainut vaan et se mun unelmatapetti on tiätysti juurki siältä hintavimmasta päästä, ja ku päähänpinttymän on saanu, ni siittä en tingi. Tän ku sais, ai että. Lisäks oikee lautalattia olis kiva, mut semmosta on kuulemma turhaa yrittää muavimaton alta kaivaa. Ku sellasta ei siälä oo. Laitan nyt muutaman kuvan, ni siittä kauheudesta saa hiukan paremman tolkun.

Oikeella Pikku-H:n huane, edesä mun ja Miähen makkari.
Lisänä anopin ristipistotyä ja pöytäjalkkis, minkä kaveri osti toiselle
kaverille synttärilahjaks, mut ei raskinukka antaa. Ku ei mahtunu
kaverin kämppään, muutti meille väliaikasesti. Vuanna 2011.

Käkikello, misä lukkee "pölyä on". Täsä näkkyy mein sormipaneelit
kans, mitkä haluaisin entistää. Ja ne repaleet, taas.

Oikeellä käytävän pääsä parvekkeen ovi, vasemmalla käyttökiallosa
oleva suihkukoppi ja oikeella Ellastisen huane. 

Komiat korjaukset. Vähä kuulakärkikynnää,
ni hyvä on. Tuumas anoppi.

Mut ehkä joskus viälä. Töihinpaluuta odotellesa. On mein yläkerrasa sentään jo kaks kokonaan remontoitua makuuhuanetta. Alku seki.

Vähän jäissä, pienissä häissä.

Viime viikonloppuna oli kesähäät vol. 3. Mukavaa ku alkaa olla sen ikänen, et vähä väliä on jottain tämmösiä kivoja aikuisjuhlia. :) Vaikka tänä kesänä on ollu kolmet häät jo, ni ei kyllästytä ollenka. Kaikki juhlat ollu omanlaisians, hääparien näkösiä ja ihan tosi mukavia. Nää viimesemmät oli aika piänen piirin kekkerit, ja tosi rennot semmoset. Enpähän oo ennen ollu häisä, misä ihmiset saunoo.

Ja ku kutsu oli niin vapaamuatonen, ni tiätysti iski vaatekriisi päälle. Ku eihän sitä ny voi häisä voi ihan missään perusbilevaatteisa olla. Mut rentojen juhlien ollesa kysseesä, ni eihän sitä sit taas voi missään liian juhlallisesaka olla. Ettei vaan ylipukeudu, sehän se olis vallan kauheeta. Piinasin siskoja "voisitteks lainata"- mankumisilla jo hyvisä ajoin, mut ei auttanu. Vähä aika sitte tuli käytyä Tampereella, ja onneks viälä vähä ennen junan lähtöö kipasin H&M:n. Koska siälä se roikku, mun ihana crazy cat lady- kolttu. Ku oli viälä edukas ja sopivaki, kriisi oli selätetty.

Häitten lähestyesä alkoki sit tukkakriisi, ku oli niin kauhee juurikasvu. Mut onneks kummityttöni äiti tuli jeesiin, ja sai tukan taas ihmismäisen näköseks. Oli muutenki harvinaislaatunen mein tapaaminen. Saatiin juada kahvit rauhasa meinaan. Hänellä on neljä lasta ja mullaki kaks, ni yleensä näkemisisä riittää hutinaa. Mut tällä kertaa isit hoiti, ni saatiin vettää suklaakahvit ihan iteksemme. Huraa arkipäivän iloille. Seuraavaks oliki vuarosa sit kampauskriisi, ku en vaan ossaa. No siittäki onneks selvisin, siskon ja kaverin avustuksella. Sain ihan oikeet kukkaset tukkaan, ni johan kelpas. :) Lapsenvahtikiamuratki eli loppuun asti, mut ajoisa viime tinkaan neki selkis. Toinen pääsi pappalaan yäkyllään, toinen jäi kottiin tätins hellään huamaan. Näistä ku päästiin yli, ni oliki aika juhlia. Kuvien otto unohtu tiätysti, mut hauskoja yksityiskohtia oli mm. paikallisen piänmeijerin jätskikärry, mistä sai käydä hakkeen annoksia ku miäli teki. Ja tiätysti piti jossain kohtaa hoilottaa "Pienissä häissä" singstarissa. Epäilemättä kaunista. Häisä nähtiin kans yks kosinta, sukkanauhan heiton innottamana. Vastaus oli myäntävä, eli seuraavia häitä odotellesa. :D

Kisumekko ja tukkakukat.
Ja humoristinen Miäheni, ketä pilkkaa blogikuvien ottoo.