torstai 5. syyskuuta 2013

Siskokullat.

Mainio Maija kirjotti Rynttyliisa- blogisans omista likoistans ja niitten siskosuudesta tosa taannoin. Se sai mutki pohtimaan sammaa ilmiöö. Kokemusta ku löytyy parin oman siskon verran, ja tiätysti ny Ellastisen ja Pikku-H:n touhujen seuraamisesta.

Siskot, noi elämänikäset kaverit ja riitapukarit. Parasta ja pahinta mitä voi ihmisellä olla. :D Ittelläni on siis (katkerasti varttin vanhempi) kaksossisko ja sit kuus vuatta nuarempi pikkusisko. Mukulana kaksossisko oli paras, ja ainoo, kaveri. Sen kans oltiin vähä niinko paita ja pylly. Kuuden vanhana mentiin sit eskariin, sillon pakkaa tuli satunnaisten serkkujen lisäks sekottaan uusia kavereita, ja sammaan syssyyn pikkusiskoki. Mut siittä ny ei juur illoo ollu, sulonen esittelykappale kavereille lähinnä. Ja myähemminki pysy lähinnä rasittavana tavaroitten rikkojana ja peräsäruikuttajana. Vaikka kamalan tärkee ja rakas se tiätty oli. Ja on viäläki.

Kaksossiskon kans elämä oli tiätysti tiiviimpää, kaverit ja koulut ku oli samat aina lukioon saakka. Hualimatta siittä et oikein toivottiin yläasteelle mennesä et oltas päästy eri luakille. Mut ei, ettehän te voi. Tehän ootte kaksoset totes rehtori. Jepjep. Edelleens ystävien ydinryhmä on sama kaksossiskon kans, mut en valita. Se ku on yks mun parhaita kavereita. Pikkusiskoki kasvo, ja nykyään seki (ja on siis ollu jo usseemman vuaden) on jo ihan vertanen, jos niin voi sannoo. Tärkee yhdellä sanalla sanoen. Vaikka se aina naljaileeki kurpalle moralistisiskollens. :D

Mukulana tapeltiin kaksossiskon kans, nykyään kinastellaan ehkä pikkusiskon kans enempi. Päköpäiset geenit ku on. Mut on se kivvaa ku on kaks ihmistä, mitkä ymmärtää, ja keille voi yleensä puhua mitä vaan. Kolme velipoikaaki löytyy, mut on se suhde siskoihin kumminki erilainen. Joskus vitsillä miätittiin pikkusiskon kans et otetaan "Siskot ja veljet"- tatska jykevällä soturihenkisellä fontilla. En oo ajatusta ihan kokonaan hylänny. Katotaas saanks sen joskus hullutettua viälä. :)

Ja ny oonki erityisen ilonen siittä et Ellastisella ja Pikku-H:lla on toisens. On ollu niin hianoo seurata millai niitten sisarussuhde on kehkeytyny. Alusta asti Ellastinen on ollu sitä miältä et pikkusisko on ehkä hianoin asia maailmassa, "minun sisko-vavvani", niinku hän tuareen perheenjäsenen ihmisille esitteli. Vaan kerran sillon alkuaikoina Ellastinen toivo et eiks vauva vois jo lähtee. Mut suurimmaks osaks se oli sitä paijaamasa ja hyvänä pitämäsä. "Minun sisko-vavvani on maailman hianoin ja rakkain."  oli aika yleinen lause.


Siinä ne on sisarussuhteens alkumetreillä.  

Vähinäänin ku Pikku-H alko kasvaa, oli niistä jo seuraaki toisillens. Lähinnä siis niin, et Ellastinen touhus ja heilutteli leluja ja pikkusiskon osaks jäi yllyttää nauramalla. Mut kärsivällinen Ellastinen sen kans oli, saatto pual tuntiaki mennä niin et se hoiti vauvan viihdyttämisen.

Siskosten hellä hetki vuaden takkaa.

Mut kyl sen kärsivällisyyttäki sit on enenevisä määrin koeteltu, ku Pikku-H hoksas millai pihistettään leluja ja millai pääsee liikkeelle. Vaikka Ellastinen jaksaa edelleen kehua pikkusiskoa tasasin väliajoin, ja toivoo moisia lissääki, ni ossaa se jo paeta ommaan huaneeseenki ja ilmottaa portin taakse jäävälle pikkusiskolle et "Minä leikin nyt omassa huoneessa yksin. Ilman yhtään ärsyttävää siskoa.".  Mut sit ku se kyllästyy yksin leikkimisseen, ni sit voiki tulla halimaan Pikku-H:ta ja sannoo sille "Rakas pikkusisko, tulisitko leikkimään. Minä voin vaikka lukea sadun. Tai ole sinä vauva, niin minä olen äiti.".  

Kukkuu!


Kesälomailua, hyvin mahtuu sammaan keinuun.

Ikuselle viha-rakkaus-suhteelle on hyvä pohja jo luatuna. Kyl tullee äitille joka kerta niin hyvä miäli, ku huamaa et ne jo kassaa vaikka palikkatornia yhdesä. Nykyään voi jo käydä vessasaki hualetta, ku tiätää et Ellastinen kyl kiälittellee jos Pikku-H tekkee jottain kiällettyä. :) "H. on vielä niin pieni, että kyllä minun täytyy pitää siitä huolta. Olenhan minä sentään isosisko.".  Nii, toivottavasti toi ajattelu hualenkantamisesta pyssyy mukana. Vaikka välillä tullee miätittyä et miks ihmeesä piti ne mukulat niin piänellä ikäerolla tehdä, ni kyl sen noista kahdesta huamaa et mikä se homman juju oli. Kumpiki toiselle äärettömän tärkeitä. Jos toinen on hetken jossain pois näkyvistä, ni äkkiä ne toistens perrään kyselee. Pikku-H:n melkein eka järjellinen sana oliki "Ejja". 

3 kommenttia:

  1. Ihanaa! Meijän mukuloilla on 2,5 vuaren ikäero, olisin halunnu piänemmän eron. Ässä ei oo ikinä pyytäny Koota leikkimään.
    Mää ko tosa kirjotin meijän päivästä, ni haastan sut tekemään samoin. Nährään sit kuin paljo ne leikkii keskenäns. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei voi muuta kyl sannoo, ku et on se helpotus et ne leikkii yhdesä. Mua ei ennää tarvita täyspäiväseks seuraneidiks, ehtii sit vaikka juamaan kupin kahviaki. Tai lukkeen Loimaan Lehden melkein kokonaan. :D
      Ja apua, vaikeeta. Täytyy joku päivä oikein merkitä ylös, mitä on tehty. Emmää muuten ennää illalla muista. :)

      Poista

Kommentoikaa rohkeesti!