"Äiti käy nopsaan vessasa. Olkaa ihmisiks."

"Joojoo, tottakai me ollaan. Minä pidän huolen ettei H. tee tyhmyyksiä."  Pukki kaalimaan vartijana, oikein parhaimmillaan. Joskus on hätä. ja sillon on pakko mennä. Niin superäiti en oo et kykenisin odottammaan siihen asti et Miäs tullee töistä tai Pikku-H uinahtaa päikkäreille. Vauva-aikana oli helppoo, ku Pikku-H ei liikkunu ja Ellastisen pysty ottaan vaikka vessaan mukkaan. Tai laittaan portin taakse ommaan huaneeseen.

Mut sitte. Pikku-H ryämii, Pikku-H nousee pystyyn, Pikku-H ossaa avata väliovet (myäs sen kellarin betoniportaisiin johtavan, onneks on hakaset ja ilmastointiteippi.) Ellastinen kiipee portin yli, tai hups, ossaaki avata sen. Kaks touhukasta, ja ilmeisen miälikuvituksekasta, mukulaa ja koko talo temmellyskenttänä, ku äiti kykkii hyyskäsä. Vaikka vaan sen pari minuuttia. Tästä klassikkoasetelmasta on tullu pari ihan hauskaa esimerkkiä viime päivinä. Onneks ei oo sattunu mittään, ni voi viälä naureskella.

Tilanne 1)  Ellastinen ja Pikku-H on Ellastisen huaneesa, tekkee palikkatorneja. Katon tilaisuuteni koittaneen. Ehdin hädin tuskin vessaan asti ku kuuluu ilonen huudahdus  "Äiti, tuu kattoon. Maalasin H:n." "Ai ku söpöö, se on tehny siittä muatokuvan.", aattelin. 
Ei ku suarittaan lähempää tarkastelua. Ei ollukka ihan niinku aattelin. Ellastisen huaneesa istu Pikku-H, ilosena naureskellen ja naama täynnä vaaleenpunasta tussia. En kerenny ees sannoon mittään ku Ellastinen ylpeenä tokas "Kato, maalasin niskan kans."  Niin näky tehneen. Vaikka vähän meinas kismittää, ja tiätysti tuli toistettua perusjutut "Kuin sää ny tolleen...", ni oli se kyl huvittavvaa. Ja onneks tussiki oli vesiliukonen, ni isommilta harmeilta vältyttiin.

Tilanne 2)  Tännään aamulla ku olin saanu puurot mukuloille naaman etteen, ja varmistettua et kumpiki nakottaa pirtinpenkillä nätisti eikä pahempaa kolhuvaaraa oo, otin pikaspurtin kohti vessaa. Aika pian alko kuulua Pikku-H:n käskevä "Eijeijei!", ja taas viivana tsekkaamaan tilanne. Näky siinä edesä oli kutakuinki semmonen et Pkku-H:n puurolautanen oli kadonnu, Ellastisella oli kaks. Toinen tyhjä ja toista se kauho kiireellä tyhjäks, samalla tuuppien Pikku-H:ta kauemmas. "Mutta äiti, H. ei tahtonut syödä puuroa, vaikka yritin syöttää. Minä tahdoin lisää, kun mansikkapuuro on niin hyvvää. Otin siis H:n puuron ja ajattelin että syön sen oikein nopeasti."  No otin puuron (tai sen mitä siittä jäljellä oli), ja kummasti se vaan H:lle maistu. Ahne isosisko, ku viä puurotki toisen suusta. Ja lapsraukat ku joutuu kaurapuurostaki tappeleen. :D

Tilanne 3) Tää on oikeestaan ihan jokapäivänen tilanne, ne kiälletyt jutut ku vaan on kaikista kivoimpia. Mukulat rakastaa lastenlauluja ja tanssimista. Ainoo vaan et se tanssiminen on niitten miälestä kaikista kivointa olkkarin sohvapöydällä. Eli melkein tiätää et siinä kohtaa ku mää istahdan vessaan, mukulat kiipee pöydälle. Ja siälä ne jorailee ku mitkäki teiniketkuttajat Gigglinin suamirokki-osaston pöydilllä konsanaan. Yllättävän noppeesti ne siittä pöydältä luikahtaa myäs alas. Tästä kyl sanon aika lujastikki, ettei vaan sattuis mittään. Toistaseks ei oo, koputan puuta.

Ja nyt jos joku miättii et kuin se nyt tollai jättää vahtimatta, piänet mukulat. Joo, joskus on vaan kova hätä. Ihan piänestä ei tartte, mut viälä en oo sellanen superihminen et vessatta selviäis pitkälle iltapäivään. Oon vakavasti alkanu harkita sellasta bb-henkistä ratkasua tähän varmaan kaikkia äitejä vaivaavaan ongelmaan. (Tai ainaki niitä äitejä, keiden asumus on sen verta iso ettei sitä näe kokonaan vessan avonaisesta ovesta.) "Tämä on äiti. Ellastinen, lopeta välittömästi Pikku-H:n puuron syönti."  Toimiskohan se?

Touhupyllyt luvallisisa puuhisa. Pomppimasa ja riahumasa
viarashuaneen patjaläjäsä. 

Ps. Pahotteluni kovin vessakeskeisestä jutusta. Mut hei, naiset (äiditkin) käy joskus asioilla. Hui. :D