Hirvimettällä, hirvimettällä...

"... me kuljemme pitkin sooitaa. Hirvimettällä, hirvimettällä, muijat keittää jo peeruunoitaaa.", hoilottaa Ellastinen. Miähen jokasyksynen hupi, mettästys, on alkanu. Aikasemmin se keskitty lähinnä peuroihin, nykyään jo hirviinki. Pari viikonloppua loka-marraskuusa se herrää aikasin, mankuu eväsleipiä ja rämpii äijälauman kans oranssi myssy pääsä pitkin lähimettiä.

Vaikka välillä (lue: aina) harmittaaki, ettei se oo viikonloppuaamuinaka köllimäsä koko perheen kesken, on se aika näppärä harrastus. Suht edullisesti saa sorkkaeläimistä pakastimen vuadeks täyteen, ei paljo tartte lähimarketin lihatiskille pysähtyä. Opiskeluaikoina jo oli aika mukavaa, ku pysty sillontällön ottaan ulkofileen pakkasesta ja paistaan kunnon pihvit. Ja onhan se aika hyvän omantunnon sapuskaa kans. Ku lihasta tykkää koko perhe, on aika mukavaa et se liha on lähiruakaa parhaimmillans. Eikä sillä, kyllä mää surutta voin syädä broileria tai nautaaki. Mut varsinka tota nautaa nyt ei tuu syätyä ku ehkä ravintolasa joskus.

Ellastinen ku alko kasvaa, piti hiukan miättiä et kuin suaraan sille nyt selostaa et mitä se isi siälä mettällä tekkee. Et sanotaanko isin nyt menneen ampumaan eläimiä, vai kiärtäiskö sen jotenki. Mut aika noppeesti se mukula sen ittekki oivalsi. Ku näki isin pyssyn kans, kysy vaan et "Tuollako isi sitten ampuu, että hirvestä tullee lihhaa?". Mitäs sitä asiaa siinä sit kiärteleen. Jo pari vuatta aikaa peuran nähdesä totes sillonen pualtoistavuatias "Pumpum."  Mettästäjän geenit. Nyt se ossaa jo kertoo et isi mennee mettälle, että saadaan ruakaa. "Isi vähän ampuu, sitten siitä kualleesta hirvestä tai peurasta tullee lihhaa. Kun syön lihhaa, minun lihakset kasvaa. Vähän niinkun raejuustostaki. Kato äiti mikä papu mulla on!"  Ja tokihan sille lapselle on kerrottu ettei mittään eläintä ammuta huvikseen, vaan ainoastaan sen mitä ruoaksi käytetään. Hyvin se on sen ymmärtäny, vaikka joskus ehdottiki et isi vois lähtee lehmämettälle, ku hän ei aina halua syädä peuraa.

Mun miälestä on aika hianoo et jo 3- vuatias tiätää mistä se ruaka tullee. Mitenkä sillä mettästämisellä tai teurastamisilla mässäilemättä, ymmärtää kuitenki et eläin kualee ja siittä kualleesta eläimestä tullee ruakaa. Et se sama tipu, mikä enon kanalasa kasvaa, on joskus koipena riisipedillä. Ihan luannollista. Et ei niinku olla viaraantunneita luannosta. Ossaa kertoo et liha ja maito tullee jostain sinne kauppaan. Ja sama homma kasvisten ja viljojenki kans. Kyl se likka tiätää et maanviljelijät kylvää viljaa et saadaan esimerkiks leipää ja puuroo. Ja et kurkut kasvaa isoisa kasvihuaneisa, et saadaan sit ostaa niitä kaupasta sen jälkeen ku omia kurkkuja ei talvella tuu.

Tämmösiä täsä hunteerasin, toivottavasti kellekkä kasvissyäjälle ei nyt tullu harmi hirvien pualesta. Yks asia, mitä on kans koittanu mukuloille (tai Ellastiselle ny toistaseks) opettaa, on se et ihmisiä on erilaisia. Toiset syä lihhaa, toiset ei. Oli miten oli, toisten valintoja tullee kunnioittaa. Kunnioittakaa teki sit meiän. :)

Ja loppukevennyksenä laulu, mikä naurattaa aina. Ainaki mein huushollisa.