Se ymmärtää sittenki!

Pikku-H ei ennää oo kauheen pikku. Oon viime aikoina havahtunu aina vaan usseemmin siihen et se on jo ihan iso, ja kovin omaehtonen, tyllerö. Oon jotenki pitäny sitä paljo pikkusempana ku Ellastista saman ikäsenä. Varmaan suurimmaks osaks sen takia et Ellastiselta tuli järjellisiä sanoja ja piäniä lauseita jo reippaasti alle 1,5- vuatiaana. Pikku-H taas ei oo paljoo puhheenlahjoja esitelly. Ennen ku nyt. Joka päivä tullee uusia sanoja, semmosia mistä ny ainaki äitins ymmärtää mitä tarkottaa. 

Ja ku niihin viälä liittää asiayhteyteen sopivat elleet ja ympäristön, ni kas, sitähän jo ymmärtää mitä se laps haluaa. "Nano", ja kohti ojennettu vesipullo tai edellispäivänä kirkkaasti raikunu komento "Kuakkaa!". Käännyin ympäri hellan edestä ja huamasin et likka nakottaa syättötualisa. Jaa niin mitä se tahtoo? :D Ensimmäinen lauseeks tulkittava höpötyski tuli viikonloppuna. Aiheena mikäs muu ku kakkajutut. Niistä on hyvä alkaa. Kummitätins totes aamu-unilta herättynä et tarttee päästä vessaan. Hetken päästä Pikku-H mennee osottelleen kohti vessaa ja hokkee "Nono, kakka."  Nii, mitäpä siihen totteemaan muuta ku et juu, kummitäti istuu vessasa. (Nonno on siis kummitätin lempinimi, siittä toi "Nono".) Ja voi että olin ylpee. Mun lapsi ossaa ja ymmärtää.

Ja mukavaahan tiätysti on, et se puhe toimii jo toisinki päin. Ainaki jos neitiä nyt sattuu korvien käyttö kiinnostaan. Siinä kohtaa ku alkaa joku epämääränen haisu tulla vaippaosastolta ja mää huhuilen likkaa tulemaan kohti pyllynpesupaikkaa, alkaa kova kikatus ja karkuunjuakseminen. Niin, se siis ymmärtää, totteleminen onki sit seuraava askel. :) Mut kummasti se helpottaa perusarkee, ku voi toiselle sannoo et haeppa kengät tai tuappa vaippa. Ja tiätää et se ymmärtää. Lapsen kasvun snifsnif- hetkiä elellään. Sovittasko silti et se kuitenki olis viälä pikku?

Se ossaa myäs pyytää osans herkuista.
"Namnam, anna!"