11 + 11

Rynttyliisa nakkas mua haasteella tosa joku aika sitte. Unohdin koko homman, mut nytpä se jostain muistin syävereistä taas putkahti. Tähän oliki ihan mukava tarttua, saanhan jaaritella yhdestä lempiaiheestani. Ittestäni. :) Tän haasteen ideaki on ihan kiva, meinaan tuada vähä tuntemattomampia blogeja ihmisten tiatosuuteen.

Mut mitä täsä sit tarttis tehdä?

1. Jokasen haastetun tarttee kertoo ykstoista asiaa ittestäns.
2. Haastetun tarttee vastata haastajan yhteentoista kysymykseen.
3. Haastetun tarttee keksiä ykstoista kysymystä uusille haastetuille. 

4. Niitten tarttee sit valita ykstoista bloggaajaa kenellä on alle 200 lukijaa.
5. Tarvii kertoo kenet on haastanu.
6. Ei saa haastaa takasin.

Asioita musta ittestäni, olkaa hyvät:

1. Mää oon saamaton. Paljo olis kaikkia tarttis-asioita, mut harvoin saan itteeni niskasta kiinni ja niitä asioita tehdyks. Siis nimenommaan niitä ei niin mukavia, mukavia tiätty on ihan eri juttu tehdä. Esimerkiks hitonmoinen pyykkiläjä odottais lajittelijaa tai pari komeroo tyhjentämistä. Mut emmää ny, katotaan sit huamena, kyl mää ens viikolla... "Siirrä kaikki kurja huamiseen!", sano Wagner joskus. Amen sille.

2. Mää oon höpsähtäjä. Höpsähdän hirveen ussein. Se siis meinaa et innostun ihan hirveesti jostain asiasta, ja sit jumiudun siihen pitkäks aikaa. Yleensä tää koskee kaikkee ostettavvaa. Esimerkiks joku tiätty merkki (vaate-, kenkä-...), mitä alan himoita ja hankin kans. Tällä hetkellä höpsähtäminen koskee esimerkiks Minna Parikan kenkiä. Oioi, kun vois hankkia kaikkee mitä haluais. 

3. Mää oon tuhlari. Liittyen tohon edellisseen. Raha ei kauaa mun taskuisa vanhene. Helposti tullee osteltua millon mitäki. Toimeen tuunja yli varojeni en elä, mut sukanvarteen laittaminen ei vaan onnistu. Järkevä säästäminen, mitä se on? (Ja aina ku miätin rahankäyttööni alkaa pääsä soida tän biisin ooee- kertosäe.)

4. Mää oon äkkipikanen. Räjähdysherkkä, ailahtelevainen, mitä näitä nyt on. Ala-asteella piti piirtää oma exlibris, mää tein pommin minkä sytytyslanka pallaa. Suutun ja kiihdyn siis nollasta sattaan tosi noppeesti (aina kuitenki hyvästä syystä, tiätenki.), mut lepyn kans. Ääni kohhoo, puhetta tulle konekiväärimäisellä nopeudella ja sit se loppuu ku seinään. Aika rasittavvaa, mut opettelen koko ajan piäntä tasasuutta. Mukulat on hyviä opettajia.

5. Mää oon itkupilli. Itken surusta, itken ilosta ja itken liikutuksesta. Itken jos kävelen päin ovvee ja sattuu, itken jos näen vauvan Libero-mainoksesa. Itken jos joku sannoo rumasti tai tosi nätisti. Itken ku Mufasa kualee. Onpa itku tullu joskus siittäki ku oli niin hyvvää ruakaa, tai näin pikkusiskon pitkästä aikaa. Enkä nyt tarkota mittään krokotiilinkyynel-vollotusta, vaan semmosta piäntä liikutusitkua. Tippa tullee linssiin ja vähä niäleskelyttää. Ja ei, en silti oo raskaana. Ihan itkijä-sukua vaan. :)

6. Mää oon kevätihminen. Vaikka oikein kunnon kesähellekki on ihan mahtavaa tai kaunis syyspäivä saa hymyn huulille, on ihan parasta kevät. Ekat kunnolla aurinkoiset päivät, kuiva asfaltti, se ku sää varovasti jo jättää sukat kaappiin. Aiai, mukavaa. Aina kevväisin iskee vastustamaton halu ottaa uus tatuointi ja pittää kekkereitä. 

7. Mää oon vähä naivi. Oon välillä oikeesti vähän turhanki sinisilmänen ja ehkä jopa lapsellinen. Haluaisin aina uskoo vaan parasta kaikista ja haluaisin ellää semmosesa kuplasa ettei ainaka mulle ja mun lähipiirille mittään kauheeta ikinä tapahdu. Muualla maailmasa ja muille kyl, mut ei meille. Enkä mää tiä onks siinä jottain pahhaa, ihan reaalimaailmasa täälä silti elellään. :)

8. Mää oon rallattelija. Oon aina ollu lauleskelija. Julkisesti mua ei saa (ainaka selvinpäin) laulamaan, ku "en vaan ossaa". Mut kotosalla rallattelen oikeestaan koko ajan jottain. Joko hoilottelen jottain oikeeta laulua tai sit rallattelen ja laulan tekemisiäni. Elän piäntä musikaalia. Muksuja se ainaki viihdyttää. Ja pukeminenki mennee sukkelammiin ku laulaa "Auta auta pyydän sua, sukkahousut kun vaanii mua...", ku Ellastinen mankuu ettei ossaa pukkee.

9. Mää oon rohkastunu. Ainaki tosa laulamisesa. Töisä on pakko mukuloille hartausvirret ja laululeikit laulaa, osas tai ei. Ja tännään jopa rummutin tahtia. Ohhoh. Ja muutenki oon huamannu et on tullu uudenlaista rohkeutta tullu, muistaa taas et ossaanhan mää muutaki ku kakkavaipoista puhua. Vaikka sit askarrella lumiukon. :D

10. Mää elän syädäkseni. En syä ellääkseni. Ruoan tarttee olla hyvvää, mikkään ei oo niin kurjaa ku mitäänsanomaton tai mauton ruaka. Pahaki on parempi. Mun miälestä ajatus ruoasta vaan hengisä pysymiseks on masentava. Hyvä ruaka, parempi miäli. Niin se vaan on. 

11. Mää oon oikeesti ihan mukava. Tästä listasta tuli meinaan jokseenki masentava. Naivi, tuhlari, saamaton nahjus mikä rallattaa pöhköjä ja suuttuu vähä väliä. Juust, ihan normaali tyyppi mää silti oon. :D

Ja sit ne kysymykset: 

1. Mikä on lempiroskaruokasi?

Mää tykkään oikeestaan vähä kaikenlaisesta roskaruoasta, melkein mikä vaan mättö käy. Mut usseimmiten tullee käytyä Hesburgerilla, jos oikein mättöhimo iskee. Siältä useimmiten juustoateria ja aina punanen majoneesi. Ilman sitä ja grillimaustetta ei ranskalaisia vaan voi syädä. 

2. Mikä on tärkein tavoitteesi tänä vuonna?
Varmaan se et pysyisin tyäelämäsä, eli en jää leppäämään laakereillani vaikka vakisopimuksesta voi tällä hetkellä vaan unelmoida. Ja ehkä semmonen kevyempi tavote vois olla viarottautuminen jatkuvasta sokerinpuputuksesta. Jos edes pari kertaa viikosa vaan... 

3. Jos olisi pakko valita näistä kolmesta, mihin lähtisit lomalle: Islanti, Nigeria, Kiina? Miksi?
Varmaan Islantiin. Mua ei niin kaukomatkailu kiinnosta, oon liian mukavuudenhalunen. Tuttua ja turvallista mulle. :)

4. Jos saisit rakennuttaa itsellesi talon ihan mihin maahan tahansa, mihin rakentaisit? Miksi?
Jos saa saivarrella, ni varmaan johonki etelän lämpöön. Vähän niinku kakkoskodiks tai kesämökiks. Ku täälä on tää yks jo. Mihinkäs mää ny kottoo... 

5. Suosikki kodinkoneesi?

Semmosista höpöhöpö- konneista varmaan mein Cupsolo. Tazzaa iltakaakaoks, mmm... Mut jos järkevästi miättii, ni kai se pyykkikone on. Itku varmaan tulis jos nyrkkipyykille tarttis ruveta.

6. Jos sinun olisi pakko osallistua johonkin tosi-tv- ohjelmaan, mihin osallistuisit?
Varmaan Junior Masterchefiin. Ja siäläki saisin niiltä naperoilta selkääni 100-0, mut haluaisin testata kaikkia hianoja ruaka-aineita.

7. Jos palataan tuohon neljännen kysymyksen taloon, millainen se olisi? Mistä materiaalista, minkä kokoinen, minkä värinen, kuinka monta huonetta...?

Joku semmonen "Malibu beach house"- tyyppinen vaalee kivitalo. Ku se olis siälä rannalla lämpimäsä. Sillai sopivasta huaneita, et oma perhe mahtuu ja tiätysti kunnolla viaraita. Oisko seittemän huanetta ja iso köökki hyvä? 

8. Millä viidellä nettisivulla käyt eniten?

Facebook, kaikki mahdolliset blogit, sähköposti, erilaiset nettikaupat (Metsola, h&m, brandos varmaan ne yleisimmät) ja sit noitten kauppojen jälkeen aina pikasesti verkkopankki. :)

9. Jos saisit tietää että sinulla olisi vain viikko elinaikaa, mitä tekisit?
Itkisin varmaan vähän väliä, surkuttelisin, palluttasin mukuloita loputtomasti ja viättisin kaiken liikenevän ajan kaikkien tärkeimpien ihmisten kans. Yhden illan vois pyhittää nyyhkyviini-illalle ystävien kans. 

10. Minkä kielen haluaisit oppia? Miksi?
Varmaan ranskan kunnolla. Lukiosa opitut asiat ku on kaikonnu aikaa sitte miälestä, vaikka monta kurssia tuli kiälistudion penkkejä kulutettua.

11. Mitä kotityötä inhoat eniten? Miksi?
Oikeestaan kaikkee, eli pahapaha kysymys. Mut ehkä likaset tiskit on inhottavin. Töhnää ja märkää. Imurointi kyl tullee hyvänä (pahana) kakkosena. Takuuvarma hermojen menetys viimeistään siinä kohtaa ku se imuri jää ekan kerran johonki nakeliin.

Jos joku tän jakso lukkee, ni kiva. Melko pitkä tuli kyl. Ja haastetaan nyt edes kaks. Vaikka Before you say ja Lande Living. Tehkää tai jättäkää tekemättä. Kysymykset on samat, ku alko laiskottaa. Ja kiärrätyshän on hyvästä. :)

Makkaraperunat kaikilla mausteilla.

Sillon joskus ku kebabpaikat ei ollu viälä vallannu mein kaupunkipahasen toria, siälä oli ehta torigrilli. Ja sillon nuariso viälä hengaili siälä torilla. Ja toki niisä kokoontumisajoisa käytiin sit siälä grillillä. Jos oikein tiukkaa teki, ostettiin yhteinen annos; "Makkispekkikset kaikilla mausteilla, mut ei sinappia eikä kurkkusalaattia." . Sen jälkeen en oikein kunnon makkaraperunoita oo saanukka, paitsi satunnaisesti edellisesä tyäpaikasa ja kerran viime kesänä. Uutenavuanna ajattelin sit kokeilla tehdä ihan itte.

Koska sehän onnistuu, ku tiätysti multa löytyy ikioma rasvakeitin, joka kodin tärkein vempele. :D Sillon ku odotin Pikku-H:ta miäli teki alkuraskaudesa koko ajan (Aina sillon ku oksentamiselta jottain syätävää miäli teki.) jottain uppopaistettua. Mitä rasvasempaa, sen parempi. Manguin Miäheltä rasvakeitintä, mut se ei semmosta jostain kumman syystä halunnu. Pelkäs kai et uppopaistan kaiken ja muutun rasvavallaaks, heh. Manguin uppopaistohimostani ja Miähen ymmärtämättömyydestä omalle äitilleniki. Se onneks ymmärsi raskausajan miälihaluja ja joulupaketista kuariutu, ylläripylläri, rasvakeitin. Äitikulta!

Sitä rasvakeitintä onki sit käytetty ainaki kaks kertaa vuadesa, vappuna ja uutenavuatena. Aikasemmin uutenavuatena on ollu menusa itte tehtyjä ranuja, tänä vuanna ajattelin mennä astetta pidemmälle ja tehdä oikeita makkaraperunoita. Sit vaan erilaisia lisukkeita ja kaikki sai koota oman annoksens. Lisukkeina oli ketsuppia, majoneesia, sinappia, kurkkusalaattia ja paahdettua sipulia. Kunnon mättöö siis.

 Ja perusaineksina oli siis ihan vaan makkara ja peruna. Tosin makkara ei saa olla mittään muuta ku oikeeta HK:n sinistä, kuarittuna tiätysti. Ja ranskalaisia en ostanu valmiina, vaan tein itte. Eli hyvin pestyistä perunoista leikkasin semmosia suurinpiirtein ranskalaisen kokosia paloja.

Ekaks uppopaistoin perunat, maustoin grillausmausteella ja sit folion alle ja uuniin noin viiteenkymmeneen asteeseen. Pyssyy rappeena ja lämpimänä. Sen jälkeen makkarat rasvakeittimeen ja ku ne oli valmiit, ni perunat ja makkarat sekasin. Ja avot. Sit päälle itte valitsemat mausteet ja eikun syämään. On meinaan hyvvää, vaikka itte sanonki. Mut jos tommosta joka päivä vetäis, vois se hohtoki vähä hävitä. Eli käytetään sitä keitintä jatkosaki vaan pari kertaa kertaa vuadesa.

Makkaraa!

Ennen ku varpaat kokonaan tippuu...

Mulla on ongelma. Mun varpaat palelee, oikeestaan koko ajan. Vaikka anoppi, äiti ja kaverit on kutonu sukkia mulle puikot sauhuten, ni koko ajan on jalat jääsä. Suurin ongelma on talvikengät. Ostin joskus viis vuatta sitte Loimaan Kengän alelaarista tekonahkaset joulupukinsaappaan näköset saapikkaat. Suhtauduin niihin aika skeptisesti, vähä rumatki ne oli. Mut vitsit et ne oli positiivinen yllätys. Lämpimät, vettäki ne pittää ja se rumuuski on karissu vuasien varrella.

Mut nyt ne alkaa olla oikeesti niin loppuunkäytetyt, et pakko alkaa luapumisprosessi. Kahdet talvikengät oon jo korvaajaks viime- ja edellistalvena ostanu, mut aina oon palannu niihin vanhoihin. Toiset uusista oli ihan sikahuanot, vaikka oli nahkaset ja vaikutti oikein lämpösiltä. Väärin luulin. Seuraavisa taas hairahduin liiaks ulkonäkköön. Ne on ihan hyvät ja lämpimät, mut liian fiinit ihan vaan arkeen ja ulkoiluun.

Eli hakusesa on lämpimät, kohtuunätit ja -hintaset talvikengät. Uggeja tekis miäli, mut niisä tuppaa hinta olleen budjetin kipurajoilla alennuksesaki. Yhdet kivanhintaset jo missasin, ku jäin päiväks pähkäämään. Muita merkkejä mitä oon miättiny on ollu Sorelit ja El naturalistat. Onks jollain jommankumman merkin talvikengistä kokemuksia? Huapikkaitaki jo harkittin. Vinkkejä saa antaa, mut Kuamia on turha ehdottaa. Vaikka lämpimyys onki se ensisijanen juttu, ni niin sysirumia kenkiä en jalkaani laita. :D

"Äiti älä, itte!"

Näihin sanoihin havahduin yks päivä. En siks et olis jotenki tavaton lausahdus mein huushollisa, vaan sen sanojan vuaks. Ellastiselta tommosta yleensä on tottunu kuulemaan, oli sit kyse pukemisesta tai leivän teosta. Mut tällä kertaa se oliki Pikku-H. Oon täälä ja täälä jo aikasemmin päivitelly millai se kasvaa, mut silti se vaan jaksaa ihmetyttää ja yllättää.

Sen jälkeen ku tytöt alotti hoidon on Pikku-H:lta tullu koko ajan uusia sanoja ja puhe kehittyy kauheeta kyytiä. Ja sammaa tahtia kehittyy sit toiminta kans. Aamulla ku totteen et nyt pukemaan, kipittää mein pikkunen ihan itte omalle tumppukorillens ja alkaa ettiä sopivia vaatteita. Ja laittaa ne viälä suht oikein päällenski. Yks liikuttavimpia juttuja tällä hetkellä on Pikku-H:n kirkasääninen "No?", ku jompikumpi meistä vanhemmista häntä huhuilee tai jottain kyssyy. Liikuttavvaa on myäs se, millai puhekyvyn myätä empatiakyky kasvaa kans. Ussein ku Ellastinen saa jonku kovan kiukun (Mitä muuten tapahtuu kovin ussein nykyään. Onks olemasa semmonen juttu ku neljävuatis-uhma? Pakko olla. Tai sit joku pikkulapsen kaamosäreys. Huh.), Pikku-H mennee, hallaa tukevasti ja tottee "Soosoo, haji."  Ja ussein se haji sit auttaakki. Olkoot vaan kuin kiukkunen uhmis tahansa, pikkusiskon halia ei voi sekä vastustaa. :)

Toi otsikon yllättä lausahdus muuten tuli niinki hupaisasa asiayhteydesä ku mun laulaesa. Pikku-H keinu kovvaa kyytiä keinuhepalla ja tapaili "Ihhahhaata". Aloin laulaa mukana, mihin tää pikkunen totes topakasti "Äiti älä, itte!", ja jatko lauleskeluans. Piäni vinkki kentiäs. Ehkä tarttis jättää laulelut ihan suasiolla mukuloille vaan. :D

Sitä mää en käsitä, kuin tää kehitys jaksaa ihmetyttää mua niin paljon. Toinen kiarros jo menosa ja ikävuasiaki tällä "vauvalla" kohta kaks. Mut silti. Misä välisä se tollai meni kasvamaan, en ymmärrä. Toisaalta voi heittää henkiset ylävitoset ku yäherräämisiä ei ennää juurika oo, ruaka mennee suurimmaks osaks suuhun, siskosten leikit sujjuu jo hianosti ja vaipoistaki pääsee ehkä kohta luapuun. Ja silti.

Suunnaton haikeus.

Kuka tunnustaa et on vaihtanu mein vauvan tämmöseen
issoon tyttöön? 

Elämäntaparemontti.

Siälä ne kummittellee eteisesä. Eiku heilureita tekkeen!

Ja iltapalaks rahkaa kuissi! Se on trendikästäki. :D

Uus vuas ja uus alku. Tarttis tehdä jottain, tarttis varmaan luvatakki jottain. Uus alku kropalle ja miälelle. Jooo! Näin pohtii varmaan aika moni aina tammikuun koittaesa. Mut mää en. Emmää oikeesti mittään elämäntaparemonttia aio alottaa, luulitte jo. :D

Mut jottain ennenkuulumatonta mää kyl eilen tein. Mää meinaan urheilin sillai et tuli oikein hiki. Viimeks niin hassusti on päässy käymään ehkä vuasi sitte. Ja sillonki vaan kerran, vähän niinku vahingosa. Mut nyt jopa melkein voisin sannoo et oli kivvaa. Vaikka toisaalta kirroonki et mikähän perkele siinäki on, et huushollisa tarttee olla niin monta rappusta. Pakarat, reidet, kyljet ja selkä hoilaa "Hoosianna laulakaaa!", kovempaa ku mää yhdesäkä kerhosa viälä.

Eli mitä mää si oon tehny? Mää olin kahvakuulailemasa. Enkä misä tahansa seurasa, ku anopin ja appiukon kans. Heh. Joskus menin luppaamaan et jos mein kylän liikuntahallisa kahvakuula alkaa, ni voin anopille jumppaseuraks lähtee. Zumbasta sun muusta ketkutuksista oon itsepintasesti kiältäytyny, mut nyt tuli tiato et Ahjosa (Kotikylän talkoilla pykästy liikuntahalli. Aika hiano kyläsuarite!) alkaa vuadenvaihteen jälkeen kahvakuulailut. Anoppi pirulainen muisti mitä olin luvannu ja ku ne viälä tuli hakkeen mut kotiovelta, ni ei siinä oikein auttanu hannatakka. Onneks on kolmen vuaden (Vai neljäks siittä jo on?) takasesta jumppailusta on viälä astetta nohevammat tekniset vermeet tallesa. Ainaki näyttää sporttiselta, jossei muuta. :D

Mut yllätys oli kyl kaikinpualin positiivinen. Hiki oli ihan valtava, ja alkulämmittelyn jälkeen teki miäli jo jänistää. Mut kannatti jäädä, hianosti jaksoin ja jopa vähä innostuin. Ja se on jo aika iso juttu. Ussein se alottamisen vaikeus on se pahin, olis niin paljo helpompi ja mukavampi vaan jäädä sohvanpohjalle karkkia mussuttammaan. Mut nyt ku sai pään niin sanotusti auki, ni eiköhän se tästä jatku. Ainaki lupasin jo ens sunnuntainaki mennä.

Ja nyt siis ku kerran oon alottanu kuntoilun, edes sen kerran viikosa, ni sit voin taas mässätä hyvällä omallatunnolla. Ku ei täsä kerran oo tarkotus mittään laihdutustouhuja harrastaa, pääasia et sais edes jonkunnäkösen peruskunnon itelle. Eipähän tarttis sit töisä varttin laulujumppatuakion jälkeen pää punasena nolostellen puuskuttaa. Eli käsi syvemmälle karkkipussiin vaan, määhän sentään jumppaan hei. :D


Ps. Emmää oikeesti mittään rahkaa syä. Toi yks purkki oli pakko, ku sählyhassu Miäs oli ostanu. Se oli pahhaa, en syä toiste. Siispä ystävieni Tupla minibitesien kans sohvalle. Moro!

Äitiliikutuksen hetki.

Ellastinen alko äsken itkee sängysäns. Sillä oli pissahätä ja oli heränny kesken unien. Ihan tokkuraisena kompuroi vessaan. Siinä pytyllä nuakkuesans mutisi jottain. Sanoin perus "Täh"n. Mutisi uudestaan. Sain selvää; "Mä rakastan sua." Iso snif. Tähän on mukava lopettaa tää päivä.

Joulunaikaa kuvina.

Vihdosta viimein vanha kunnon Toshiba(ska)ni suastu yhteistyähön kunnolla ja sain kaikki kuvat konneelle. Eli palataas hetkeks viälä joulunajan tunnelmiin piänen kuvapotpurin muadosa. Ku tiivistäminen on niin kovin vaikeeta, ni ehkä tällai saa jottain tolkkuaki. Tosin huamasin et melkein kaikki joulukuvat on yhdestä ja samasta huaneesta, mut eipä sillä. Mein koti on joulusta hualimatta aika epäjoulunen, hualimatta parista tontusta ja kynttilästä. Ei vaan oo koristeleminen mun juttuni. Eikä laadusaka juur kehumista oo, ku huanolla pokkarilla on räpsitty. :) 

Ensikski, ennen joulua tapahtu jottain ennenkuulumatonta. Meillä askarreltiin joulukortit. Kerhotätiys alkaa salakavalasti vaikuttaa. :D Ellastinen oli korttien pääarkkitehti, mää lähinnä autoin sitä kynttilän leikkaamisesa. Ihan liikuttavat niistä tuli, varsinki ku ottaa huamioon et meiltä ny vähiten vois askarreltua korttia odottaa.

Jouluruakien teko kuuluu tiätysti olennaisena osana valmisteluihin. Täsä reipas apulainen porkkanalaatikkosössöö sekottamasa. Lisäks tuli tehtyä lanttu- ja maksalaatikko. Oma nokka oli niin tukosa et maistelusta ei tullu mittään, mut ei kukkaan ainaka uskaltanu mauttomaks moittia. Valmiista joulupöydästä ei tiätenkä tullu otettua kuvvaa, kaikilla oli varmaan niin kiire alkaa mättää ruakaa lautaselle. :)

Kuusen koristelua...

... ja tiptappia valmiin kuusen ympärillä.

Ja vihdon se pukki tuli. Vaikka molempia tyttöjä jännittiki kovin, uskaltautu Ellastinen kuitenki kädestä kii pitämään. Ja laulo kommeesti paljo harjottelemans "Joulupukin".  Pikku-H ei paljoo uskaltanu paikaltans siirtyä, sen verran jännää oli. Mut äkkiä se jännitys loppu, ku alko lahjojen jako. Ellastiselle meinas tulla piäni hätä, ku kaikki muut oli jo paketteja saanu, ja hänelle ei vaan tullu mittään. Onneks oli pukilla pelisilmää ja vähä valikoi kenelle paketin alko. Olis varmaan tullu iso poru, sattumalta oli kaikki Ellastisen lahjat jääny pussiin alimmaiseks.

Pikku-H oli niin kiintyny kahteen ekkaan lahjaans, "pympyyn ja peppuun", ettei olis millään malttanu laskee niitä käsistäns. Oli aika liikkis. Täti sit autto aukoon loput, ku oli kädet täynnä. :)

Pikku-H ja ehdoton lempparilahja. "Peppu seekään."

Ellastisen ihastus ja äitins kauhistus. Kummisetä veti
ässän hihasta ja osti Ellastiselle oikeen prinsessamekon.
Huh!

Piänen prinsessan hengähdystauko. Ellastinen vetäyty jo syrjään tutkailemmaan
lahjaans, oli niin kova hulina. 

 

Joulupäivän aamu. Kaaos, niinku aina.

Joulupäivän aamuna on aina kaaos. Ku tartteehan ne kaikki lahjat (niin aikuisten ku lastenki) jättää levälleen, et niitä voi tutkailla aina uudestaan ja uudestaan. Onneks se sotku jotenki soppii siihen joulupäivän fiilikseen, ku voi vaan rötväillä uus vuatunen pyjama päällä ja villasukat jalasa. :)

Onneks joku sentään joulunaki viittii siivota. 

                             

Joulupäivän iltana meille tullee aina viaraita. Rakas kotiseutujen ystäväporukka kokoontuu meillä aina, mikä on tosi mukavaa. Me ku ollaan ainoot lapselliset ja kotiseudulle jämähtänneet, ni meillä on helppo olla. Nyyttäreillä on menty jo usseempi vuasi, menuki on pysyny melko samana. Napostelupöytä, mikä on melko merellinen. Eli graavilohta, saaristolaisleipää, nöttösiä ja mätimössöö. Tiätenkä juustoja ja tilpehöörejä unohtamatta. Nam, ei voi muuta sannoo. :)

Kerttu viätti joulunki tutusa paikasa. "Mmäy" vaan. Seki sai sentään joulukinkkua
ja graavikallaa. Eikä muuten maistunu naksut hetkeen. Hianostelija. :D

Kaiken kaikkians oli oikeen mukava joulu. Hulinaa ja hutinaa piisaa, mut kivvaa semmosta. Joulupuurot käytiin syämäsä anoppilasa, nun siskot oli aattoillan meillä, joulupäivällä käytiin iskän ruakapöydisä, illalla tuli viaraat ja tapani viätettiin perinteisesti äitillä. Eli kyläiltävvää riittää, ja vähä emännöintiäki. Mut en valita. On se joulu vaan mukava. 

Murphyn laki ja valivali.

Kaikki varmaan tiätää ton "lain". Ku joku mennee piäleen, ni kaikki mennee piäleen. Täälä ja täälä aiheeseen pureuduttu jo aikasemminki, mut jatkan silti. Määgämäägä ja valivali.

Kerranki oli kova inspiraatio kunnon kuva- ja tekstipläjäykseen oikeestaan koko joulukuulta, mut ei. Kone sohlottaa enkä saa yhtäkä niistä noin kahdestasadasta kameralla odottavasta kuvasta latautuun konneelle. Ja ku joulusta olis aika paljo kivampi kirjottaa kuvien kera, ni yritän huamena paremmalla onnella. Nyt tyydyn siis purnaamaan. Eiks oo kiva? Sitte ku jottain tekstiä saan aikaseks, seki on määkimistä. Ja se muuten ottaa päähän kans et en saanu joulukuun aikana ku viis tekstiä puserrettua. Siis viis. Ei mulla ny kai niin kiire oo ollu. Syytän pimeyttä, päivä tuntuu loppuvan ennen ku alkaaka. Vali vali siittäki.

Tää päivä alko rattosasti pommiin nukkumisella, ja sit piti tiätysti hosua mukulat hoitoon ja ittens töihin kauheella kiukulla. Kahta minuuttia kahdeksan olin onneks pelipaikalla. Tyäskentelyn taso tännään "Osaatko varmasti käyttää nitojaa?"- luakkaa. Omians nostamaan miäliallaa. Kotona oli vastasa kiukkuset mukulat, ne protestoi vähä normiarkee kaikkien pyhien jälkeen. "Äiti, sinä et saa mennä milloinkaan enää arkisin töihin.", ilmotti Ellastinen ennen nukkumaanmennoo. Sit tuliki poru, sille siis. Mulle vähä myähemmin. Ymmärtäähän sen kiukun mutku ei vaan jaksas ku itekki tekis miäli heittäytyä lattialle ja vettää kunnon itkupotkuraivarit.

Päivän kruunuks kippasin viälä pualen törpöllistä paistinrasvaa (Olin grillimuija uutenavuatena ja tein makkaraperunoita rasvakeittimellä.) päälleni ja liukastuin pihalla. Nyt haisen ranskanperunalle ja takapuali sattuu. Et semmosta. Parempi onni huamena.

                                     

Tämmöstä käytetään töisä muksujen kans.
Arvatkaa mikä noista ötököistä mää tännään olin? :D

     
Ps. Ettei nyt ihan kokonaan valitukseks menis, ni kerrottakoot et olin eilen superalehaukka ja sain Ellastiselle ens talveks (luitte oikein) mettästettyä himoitsemani toppahaalarin. Jee. Piänet on ilot.