Olipa kerran talvi.

Ku mun armas konevanhukseni on mitä on, ni on jääny kaikenlaiset kuvat oikeestaan koko talven osalta siirtämättä konneelle. Mut parempi se myähään on ku ei millonka. Täsä piäni kuvakooste siittä, mitä mein talveen oikeestaan ollenka kuulu. Hyvä se on täsä kevätkylvöjen ja vapun aikaan moisia miättiä. :D

Mut siis mittään kovin erikoista (ei mittään kummempaa, heh) ei koko talvena tehty. Kaikki energia meni uuteen arkeen ja loskapaskamöhnäkelliin ja pimeyteen tottumisseen. Jottain piäniä kuvamuistoja kuitenki pokkarin kovalevylle on jääny.

Ensikski Ellastinen sai joululahjaks luistimet. Oikeen meinaan pinkit niiskuneidillä ja pörrökarvalla varustetut. Kelit ei kamalasti luisteluharjotuksia suasinu, mut ne satunnaiset talviset päivät mitä oli, käytettiin hyädyks. Olin kovin yllättyny kuin hyvin Ellastisen hermot piti. Sinnikkäästi se nousi kerta toisens jälkeen ylös ja jatko harjotuksia ilman porua ja huutoo. Olin meinaan varautunu luavuttamisseen viiden minuutin jälkeen kera kamalan kirkumisen. Mut katos, mukula onki tullu siinä suhteesa enemmän issääns. Sinnikkyyttä ja rauhallisuutta näköjään löytyy tarpeen tullen.

Pulkkaaki pääsi käyttään yhdellä luisteluretkellä.

Kohti ääretöntä. Ja sen yli!

Kameran syävereitä ku tutkein, löyty seuraavatki kuvat. Oli päässy unohtummaanki jo, mut ilmeisen merkittävä tapahtuma on ollu ku kuviaki oon ottanu. Ja nää kuvathan palauttiki sit koko tarinan miäleen. Eli kuvitellaan vähä vilponen ehtoo. Oot juur päässy mukavasti viltin alle ja ajattelet tehdä hyvät iltavoikkarit. Anoppi ku oli juur tuanu tuareuttans tuaksuvia sämpylöitäki. Vähänkö hyvvää, juustot ja meetwurstit vaan päälle. Nam. Entinen juusto oli päässy loppumaan, mut ei hättää. Onneks ollaan juustohamstereita ja varaklöntti on aina jääkaapisa. Avvaat juuston ku sämpylä on jo voideltu, ja tadaa. Kammottava sukkamehumainen aromi täyttää keittiön ja vastasa on kuvien osottama näky. Nytte ku noita kuvia katoin tarkemmin, olis viimenen käyttöpäivä ollu tännään. Olisko tarttenu säästää... 

Ihmeellliset suurentunneet kolot, muuten toi yläreuna
oli jännästi "surkastunneen" näkönen. Ja kauttaaltans
limanen.

Vaalee mystinen läntti. Hmm... 

Jännittävän juustoepisodin (Onks muuten oikeesti ollu melkosen köyhä talvi, jos tää on niitä mainittemisen arvosia juttuja? :D ) lisäks saatiin onneks maistella oikeesti hyviäki herkkuja. Iskä ja sen vaimo meni ja osti grilli-/myyntikärryn. Niillä assuu satakunta lammasta, ja tarteehan niitten lihoista päästä mahdollisimman monen nauttimaan. Kerran oli pihalla kärryavajaiset. Koemaisteltiin herkkuja ja nautittiin yhdestä harvinaisesta talvisesta päivästä. (Käykää muuten kattomasa sivut http://www.ylijyrkkiontila.fi/ , piänenä vinkkinä.)

Pikku-H päässy pappan sylliin. Nykyään kärry on saanu kauniin kuasin yllens,
jos jostain bongaatte, suasittelen piipahtaan. 

Ku oltiin päivä hytisty ulkona, tehtiin jälleen kerran retki kellariin. Eka sauna ja kylpy, sitte takkamakkaraa. Mukuloitten lempipuuhia. :)

Ihanat mukulat ja ruma takka.
Rappausta odotellesa.

Tää kuva on blogisa vilahtanu ennenki, mut tiivistää niin hyvin tunnelmani viime talvesta et laitetaan uudestaan.

Onneks oot ohi, kevät tuli aurinkoisena ja aktiivisena. Kiitos.

Semmonen. Nyt ku kone taas jotenki edes suastuu yhteistyähön, yritän päästä hiukan kevväisempiin tunnelmiin kans. Hauskaa vappua kaikille!

Aivoituksia.

Tännään kävin mukuloitten kans Turusa. Käytiin moikkaamasa muksujen pikkuserkkua perheinens. Lapsiperhehöpinöitä, leikkimistä, vaatekiärrätystä ja muuta mukavaa. Kiva tuattaa toisille hyvvää miältä sillä et saa omille muksuille tarpeettomiks jääneitä juttuja kiartoon. :) Ja ku kerran ajomatkaa Turkuun on se reipas tunti, on takapenkillä aikaa höpöttää.

Ennen auto oli takuuvarma nukuttaja kummallekki mukulalle, mut nykyään Pikku-H:ki jaksaa jo sinnitellä herreillä. Ja jossei mukulat höpötä, ne kinastellee. Tai jos ei kinastele ne lukkee. Tai laulaa. Tai kiakuu. Mut hiljasta ei ainaka oo. Paitsi jos äitin ja isin toleranssi meluun alkaa täyttyä, hiljentää älypuhelimista tuuttaava Kaapo ne edes hetkeks. Ajattelin tähän nyt kerätä tän automatkan helmet, sen verran itteeni ainaki hihitytti.

Ensikski kuunneltiin PMMP:n biisiä "Tytöt" ja siittä saatiin tiätysti mielenkiintonen keskustelu Ellastisen kans aikaseks. "Äiti, miten niitä tyttöjä tehdään?"  En sit keksiny vastaukseks muutaka ku siteerata sitä "kanelista, sokerista"- lorua. "No älä nyt hölmöjä höpötä. Eihän tyttöjä mistään mausteista tehdä, kyllä minä nyt sen tiedän. Luulen et sinunkin pitäisi. Oothan sinä kaksi tyttöä kuitenkin jotenkin saanut tehtyä."  Kiusallisia jatkokysymyksiä odotellessa... :D

Ellastinen ihmetteli sitäki miksei äiti ollu töisä ja miks heillä on vapaata hoidosta, "Säähän äiti tiädät ettei me ikinä olla perjantaisin vappaalla.". No selitin sille sit et on semmonen pyhäpäivä ku pitkäperjantai. "No minkä ihmeen takia se nyt muka on niin pitkä? Minusta tämä on tuntunut kyllä ihan normaalin pituiselta."  Yritin sit selittää et se on vaan semmonen nimitys tälle päivälle, ei tarvi miättiä niin kirjaimellisesti. "No mutta kerro nyt että mistä se nimitys on tullut?"  Ei auttanu sit äitin muuta ku pistää kaikki selitystaitons pelliin. Kerroin et joskus tuhansia vuosia sitte eli semmonen tyyppi ku Jeesus ja se sitte kuali just pitkäperjantaina. Ja ku se oli surullista ni päivää alettiin nimittää pitkäperjantaiks. Ja kerroin et se ei sit kumminka kuallukka, vaan meni taivaaseen. "No höh, miks 
semmosta sit täytyy viäläki miettiä. Kyllähän ihmisiä kuolee koko ajan. Ja kaikkihan joskus kuolee ja sitten menee taivaaseen. Ja sitä paitsi jos se oli joskus vuosia sitten niin olisihan se kuitenkin jo kuollut. Ihan pöhköä."  Pikku-H oli ollu ihan hiljaa, keskittyny lähinnä kaikkien mahdollisten ulkovaatteitten riisumisseen. Ja yht'äkkiä kuuluu "Hijja on jeesu!".  Tiadoks vaan kaikille. :D

Näitten sangen hengellisten sanojen myätä, oikein mukavaa pääsiäisen aikaa kaikille! Mää lähden ny laittamaan lampaankyljykset marinoitumaan. :)

Askel mukavuusalueen ulkopuolelle.

Keittiösä meinaan. Mein Ellastisen lempiruakaa on kala, oranssi kala jos tarkkoja ollaan. Tarkottaa siis uunilohta. Meillä ku kala = tavallistaki tavallisempi uunilohi. Tai jos oikein villiks heittäytyy ni kesällä grillattu. Mut kumminki. Satunnaista muikkukokeilua tai yksiä morkkiskalapuikkoja lukkuun ottamatta en oo minkään muunlaista kallaa laittanu. "Ku emmää ossaa, kauheen vaikeetaki semmonen.", tai sillai mää luulin.

Mein kauppareissut ja viikon ruakalistojen suunnittelu käy yleensä kauheen helposti. Siinä asiasa oon joustava, kysyn yleensä mukuloilta mitä ne tahtoo. Kuulostaa ehkä kamalan lepsulta "curling-vanhemmuudelta" (vauva-palstan lempitermi vässykkä-äideistä, mitkä antaa kaikki periks), mut niin kauan ku vastaukseks saa pottumuusia ja kallaa, kannaa ja riisiä tai perunasoppaa vaikka hampurilaisten sijaan, ni antaa mennä. Varsinki ku oon maailman miälikuvitukseton ruokalistan laatija.

Noh, jälleen kerran kysyin et mitäs syätäs ja vastaus oli, yllätysyllätys, kallaa. Olin jo vanhasta tottumuksesta paikallisen Prisman kalatiskillä valkkaamasa sitä ainasta lohifilettä ku huamasin et niäriä oli tarjouksesa. Ei sanonu niäriä mulle mittään, mut ajattelin kokeilla. Sain hyvät valmistusohjeet mukkaan, eiku jännityksellä testaamaan. Aloittamisen kynnystä madalsi se et kala oli valmiina fileenä, ruadotonki.

Mausteena oli limemehua - ja kuarta, rosépippuria ja kevyt suala. Voita ja rypsiöljyä pannuun ja file maustepuali alaspäin perrään. Pari minuuttia paistamista ja kääntö. Nahkapualta sai kans paistaa vaan sen pari minuuttia, sillai et tullee kivan rappee. Pannun tarttee olla aika kuuma. Ja tadaa, valmis. Kylkeen perunamuusia ja perus fetasalaatti. "Täältä tulee pottumuusiaaa", kilju mukulat kuarosa. Ja söi lautasens tyhjäks rippeesti. En tiä oliks alottelijan tuuria, mut tuli kyl tosi hyvvää. Kala jäi mukavan kosteeks ja meheväks ja lime teki raikkaan maun. Kannattaa kokeilla. :)

Kauhee arkipäivän oivallus et kaloja on siis muutaki ku lohi.

10000!

Hei komiaa, mun aivopiaruja on käyty kurkkimasa jo 10000 kertaa. Ja on niistä osa ihan oikeitaki kattomisia, mää ku oon laittanu asetukset sillai ettei mun omat kattomiset näy ja analytics kertoo loput. Kivvaa, kiitos kaikille! :)

Mut koska mun tyhmä kone ei viäläkä toimi, ni kerrataan taas tylsästi ja kuvattomasti kuulumiset. Kevätvalo on tehny tehtäväns, miäli on parempi vaikkei mua reippaaks voi viäläkä kutsua. Tää viikko on myäs tosi kiva. Ystäviä riittää yhdelle viikolle enemmän ku puoleen vuateen yhteensä. :D Eilen yks, perjantaina toinen ja lauantaina viälä enemmän. Jee!

Pikku-H on oppinu sanomaan "Äiti oikeesti-ii", jotenki sitä ei voi vaan ottaa kauheen vakavasti ku toinen on kädet puuskasa ja mukavakuuttavasti vaatii kamalasti jottain. Liikkis. <3 Ellastinen touhuu, pulputtaa ja on oma reipas ittens. Ja haluaa leikkiä hoitotätiä ja lapsia. Se on sen noin sadaskolmaskymmenesseittemäs haaveammatti nykyään.

Mulle ittelleni ei kuulu sen kummempaa ku viime viikollaka. Tyänäkymät ei oo kauheen positiiviset, mut kai sitä aina jottain löytyy. Ainaki haluan luattaa siihen. No mut jos aina hauskaa Vauva-palstaa on uskominen ni ainaki täytän tyättömän kotiäidin ulkoset piirteet hyvinki. On tatskat ja kaikki. :D Ja jossei tää pahemman sortin kuume mee ohi, ni kohta viälä lissääki. (Terveiset vaan Miähelle, puspus. Ruppee vaan valmistautuun henkisesti.) Autokuumekki on kamala, eikä koeajot ainaka auta siihen. On tää vaikeeta. Persaukinen ja ostovimmanen ei oo kauheen hyvä yhdistelmä. Onneks haaveilu on aina ilmasta.