maanantai 16. kesäkuuta 2014

Taaperoikänen jo!

Hei tajusin juur semmosen jutun et mun pikkupikku aivopiaruni täyttää tännään vuaden. Selailin juttujani taaksepäin ja tämmösen löysin. Päivätty 16.6.2013, hirveen itsekritiikin ja empimisen jälkeen. Yhtä höpöhöpö oli eka kirjotus ku kaikki sen jälkeenki, mut joku näitä kai joskus lukkeeki. Kiitos siis siittä. :)

Mitä täsä vuadesa sit on tapahtunu? Kauheen paljo kaikkee ja silti ku nykytilannetta miättii, ni ei oikeestaan juur mittään. Sillon ku kirjottamisen alotin olin kotiäiti, mikä vasta kaukasesti miätti tyäjuttuja. Pikku-H oli aika vauva viälä, Ellastinen samanlainen höpötintti ku nytteki. Miäs porhalsi pellolla ja millon misäki jutuisans. Kesälomalle lähdettiin Pärnuun, elämä oli aika leppeetä ja innostus kirjottamisseen kova. Sit tännään taas. Ellastinen on höpötintti, Miäs pellolla par'aikaa, Pärnuun lähdetään ens viikolla (ah aikuismaiset rutiinit <3 ), kolmen päivän päästä oon, en kotiäiti, vaan ihan vaan rehellisesti tyätön. Mut kotolaisena yhtä kaikki. Ja innostus kirjottamisseenki on taas löytyny. Ainoo ero on se, et vauvan sijaan meillä on toinenki höpötintti.

Et semmosta, kamalasti kaikkee on ollu ja suht kiitettävästi oon niistä viittiny raportoida. Ja silti tilanne ei oo vuadesa muuttunu oikeestaan ollenka. Lähtöruudusa ollaan. Mut hei, takana täys vuasi ja aika kivaki semmonen. Virtuaalikippis sille!

perjantai 13. kesäkuuta 2014

Perjantai 13. päivä.

Mää en yleensä usko enteisiin tai mihinkä höpöhöpöön, niinku ny taikauskoon. Perjantai kolmannelletoista tullee naureskeltua, mut tän päivän perusteella tarttis vissiin ruveta ottaan todesta. Viälä ku toi pikimusta kattiki pyärii tosa jaloisa, ni hmmm...

Aamu alko rattosasti piänimuatosella pommiin nukkumisella, sitä seuranneella kiirekiukulla ja ah niin antosalla keskustelulla yhden neljäveen kans. Aiheena "Miksi minä en voi laittaa Tuhkimo-mekkoa haalarin tilalla? Minä en tahdo haalaria, minä tahdon olla prinsessa. Minä haluaa-aa-aaannnn!". Ja ku sääki sopi ku nakutettu vallittevaan miäliallaan, ni siittä se hyvä päivä alko. Avot! Talla pohjaan ja harras rukous ettei kukkaan pölkkypää tuu etteen jarrutelleen. No, ehdin onneks ajoisa töihin palelemmaan ja nuakkumaan. Ei onneks ollu pitkä päivä ku piti kiiruhtaa mukuloitten kans korvakontrolliin.

Päivän teeman mukasesti lapset piti tiätenki herättää kesken päiväunien et ehdittiin. Meinaan odottammaan, oli lääkäri kivasti myähäsä. Korvat oli sentään terveet molemmilla. Sit hipihipilaukkaa kotio väsymystäns kiukuttelevien ja vinkuvien mukuloitten kans. Äkkiä ruakaa, mitä Pikku-H ei voinu itte syädä omalla jakkaralla ku oli liian kiire pelätä jokaista kärpästä minkä näki. Sit viämään autoo korjaamoon ja siältä kauppaan. Automatkan rattona kiukuttelua, vinkunaa ja huutoo.

Kauppareissulla alko pinna olla jo niin kirree et päätin hätäpäisäni ostaa askin tupakkia. (Sori Mummi!) Sitä tapahtuu ehkä kerran kesäsä, talvisin en moisen asian takia viitti ulos edes vaivautua. Sulloin tavarat kiireellä kasseihin ja yritin estää mukuloita juaksemasta auton alle. Sit kuulen parkkipaikalla takkaani kassaneidin vianon huudon "Anteeks rouva, tein tupakit jäi!". Krhm, kiitosta vaan. Lopulta päästiin kottiin ja mukuloitten vinkumoodi vaan jatku. Ja kaiken kruunuks hyyskän pualella sain todeta kuunki olevan vääräsä asennosa. Murrrrrr!

Miäs varovasti muistutteli et hän lähtee muuten sit kaverille savusaunoon. No, sinnehän meni. Mää sain onneks mukulat tainnutettua nukkumaan ennen kahdeksaa. Mut ettei päivä ny ihan rattosasti olis päättyny, löin pääni hattuhyllyyn, potkasin varpaani saarekkeen kulmaan ja lohkaisi kynteni. Sen lisäks nukahdin sohvalle ja heräsin siihen et joku häiriintyny kärpänen yritti muuttaa mun korvakäytävään. Mut ei niin huanoo ettei jottain hyvvääki. Kiitos kärpäsen näin iki-ihanan Big Fishin loppuhetket ja sain nauttia kerhons päättäneitten lasten lahjussuklaita. Ja tuli sit lopulta pihalle se koko päivän silmänurkisa poltellu poruki. Kyl helpotti. Ja ne mukulatki on taas maailman sulosimpia ku tuhisevat untans.

Mut semmonen päivä. Kiitti vaan Temppeliherrat tämmösestäki huuhaasta. Ei oteta heti uusiks.


Ps. En sit edes polttanut yhtään. Ei jaksanu, siälä sitä paitsi sattaa ulkona. Eli no worries äiti! Ja muut tuahtuneet. :)

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Ei mikkään märkä villasukka.

Kesä on tullu ja sen mukana aika kivat kelitki. Ja kärpäset. Ja yks koo viälä, meinaan krillaaminen (täälä mittään viarasperäsiä kirjaimia käytetä...). Mein perheen kessään on aina kuulunu olennaisena osana erilaiset liharuoat ja mikkään ei oo niin hyvvää ku krillisä paistetut kunnon pihvit. Tai kalat, tai kasvikset, tai kanat.. oikeestaan mikä vaan on hyvvää ku kaasusa on käristäny. Tyänjako meillä on aina semmonen et Miäs paistaa, mää hoidan maustamiset ja lisukkeet. Oon joka kevät ihan täpinöisäni ku vuaden ekat sapuskat saa naaman etteen. Ja niistä jatketaanki ihan syksyyn asti. Hyvä salaatti ja joku krillattu asia, ei se oikeestaan mittään muuta tartte. Vaikka Ellastinen jo tännää parahtiki "Ei äiti joka päivä vaan voi krillata. Ihminen kaipaa jotain muutakin. Vaikka pottumuusia.". Lapsparka, tullee pitkä kesä. :D

Ajattelin jakkaa yhden hyvän reseptikokeilun tuloksen, siihen viittaa toi otsikkoki. Ostin iskän vaimolta karitsankyljyksiä tosa taannoin, ja misäs muuallaka ne olis tehny ku krillisä. Mua ruppee aina ärsyttään ku ihmiset sannoo ettei voi syädä lammasta ku se maistuu ihan märälle villasukalle. Ehkä miälikuva voi olla semmonen jos on jottain  vanhaa pässiä jäystäny, mut jos raaka-aineet on kohdillans ni ei taatusti saa villasukan makusta tulleen. Eli ennakkoluulot nurkkaan ja maistamaan. Lammas on mahtavan makusta lihhaa. Tällä kertaa tosiaan itellä oli materiaalina nuaren karitsan kyljykset, aika murreeta siis. Marinadi oli aikas yksinkertanen ja paistoaika noin pari minuutti per puali. Krillinä meillä on ihan perus kaasurakkine.

Melkosen hyvviin (vaikka itte sanonki) ja helppoihin kyljyksiin tarttet:

- nippu tuaretta minttua¨
- nippu tuaretta timjamia
- tuaretta valkosipulia
- sormisualaa
- rouhittua mustapippuria
- rypsiöljyä

Alota laittamalla öljyä reilu loraus syvvään kippoon. Sen jälkeen silppua mintut ja timjamit, semmonen reilu kourallinen kumpaaki. Sekota ne öljyyn ja raasta perrään valkosipulia, niin paljo ku itte tykkäät. Viälä ripaus mustapippuria ja reilusti sormisualaa. Sekota ainekset ja sen jälkeen pyärittele kyljykset marinadisa ja jätä kippoon lillumaan. Anna maustua kannen tai kelmun alla muutama tunti. Ja eiku paistumaan. Kaverina meillä oli iänikuset veneperunat ja fetasalaatti mitä oli hiukan ryyditetty rucolalla. Nam. "Hyvvää lammasta! Lissää pihviä!", niinku Pikku-H totes. (Kyyllä, se on jäätävän blogihiljasuuden aikana oppinu pölpöttään. <3)

Paistamista odotellesa.

Valmis. Eikun syämään!

Ps. Oon sata kertaa vakuutellu et nyt mää kyl reipastun ja plaaplaa. Nyt en ennää jaksa ees vakuutella, mut toivon. Heinäkuusa on aikaaki taas. Eli en heitä viälä kirvestä kaivoon!